Tapaaminen Siuntion kunnassa

Olimme sopineet tapaamisen Siuntion kuntaan jättääksemme rakennuslupa paperimme etuajassa sisään. Meillä on vielä poikkeuslupakin saamatta, mutta saimme kunnalta vinkkiä, että voimme jättää luvan jo nyt osittaisena sisään, jotta rakennustarkastaja voi jo tutustua suunnitelmiin. Hyvässä lykyssä rakennuslupa saatetaan myöntää piankin sen jälkeen kun poikkeuslupa on mennyt läpi.

Meillä oli mukana arkkitehtimme, joka osasi paremmin esitellä suunnitelmat rakennustarkastajalle. Tarkoitus oli käydä suunnitelmat läpi sekä katsoa että papereissa ei olisi puutteita. 

Pääasiallisesti kaikki oli kunnossa ja vaikutti, ettei papereissa ollut muita puutoksia, mitkä jo tiesimmekin. Ainoa yllättävä asia oli se, että olimme tehneet vain yhden hakemuksen koko hankkeelle vaikka olisi tarvinnut tehdä kolme, yksi kullekkin rakennukselle. Perustelut tälle olivat mielestäni hyvät. Toisinaan projektit venyvät ja niistä saadaan valmiiksi vain esimerksiki päätalo ja autotalli jää rakentamatta. Tällöin kunta voi arkistoida paperit tämän yhden rakennuksen osalta kuitenkin kokonaisuutena. Tämä tarkoitti siis hieman vielä paperin pyörittelyä sekä lisää tulostuksia.

Siuntio vaatii rakennuslupaan seuraavat dokumentit

  • Lainhuutotodistus (+kauppakirja)
  • Kiinteistörekisteriote
  • Virallinen karttaote
  • Rakennuspiirrustukset
  • Asemapiirros 1:500
  • RH 1-lomake
  • Tieliittymälupa
  • Energiatodistus
  • Naapurien kuuleminen
  • Piirrustus ja rakennustapaselostus jätevesijärjestelmästä
  • Hakemus liittymisestä kunnan vesiverkostoon

Rakennuslupa jäi osittaisena sisään kuntaan. Meiltä jäi vielä puutumaan naapurien kuulemiset, kauppakirja, energiatodistus, tieliittymälupa (ELY-keskus) sekä liittymähakemus vesiverkostoon. Lisäksi toimitamme vielä kuntaan lisää tulostuksia suunnitelmista, johtuen siitä, että hakemukset piti jättää kustakin rakennuksesta erikseen. Tarkoitus on toimittaa puuttuvat paperit heti, kun kaikki ne on saatu käsiin. Toivottavasti viimeisin lomake olisi kauppakirja, jonka saamme kuun lopussa kaupantekotilaisuuden yhteydessä. Ainoa, jota vielä epäilen pieneksi pommiksi on tuo tieliittymälupa. Mutta pidetään peukut pystyssä!

Lisäksi selvisi, että meidän tulee tiedottaa tontilla, että tontille on haettu rakennuslupaa. Käytännössä tämä oli vapaamuotoinen lappu, jossa kerrotaan mitä ollaan tekemässä sekä kehen voi olla tarvittaessa yhteydessä.

2014-09-07 19.25.20-1

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s