Kodinkoneet on jo tilattu

Hupsista keikkaa. Tilattiin sitten vahingossa kodinkoneet. Pyörähdettiin pikaiseen Habitare messuilla 13.9. ja unohdin aivan kertoa, mitä sieltä tarttui matkaan.

Emme olleet antaneet kodinkoneille juurikaan ajatusta ja päätimme käydä katsomassa Expertin osastolla. Edellisen asunnon kodinkoneet olivat kaikki Smegin kodinkoneita, mutta nyt meillä ei ollut tarvetta pröystäillä. Riitti että koneet olisivat selkeitä, simppeleitä ja neutraaleita. Expert kodinkoneliikkeenä voisi olla juuri passeli tähän. Emme ehtineet kauaa haahuilla osastolla kun meille oltiin jo myymässä jotain. Hetken ajattelin, että jaahas, eiköhän lähdetä sitten tästä ja eihän meille nyt mitään kannata myydä, kun aihe on ajankohtainen vasta ehkä vuoden päästä, mutta niin kävelimme osastola ostokuitti kädessämme. Ups. 🙂

Kodinkoneet olivat pääasiallisesti AEG:n. Vain kaasuliesi on Siemensin ja liesituuletin Savon. Paketti Expertin verkkokaupasta ostettuna maksaisi 7505,90 €. Messutarjouksena paketti lähti 4683,03 € hintaan. Eli reilun 2800 € säästöä. Suhteessa käyttöön kaikista kalleimmiksi tuotteiksi tässä paketissa tulee täysin integroitavat jääkaappi ja pakkanen.

Liesituulettimeksi valikoitui Savon 72 cm leveä kalusteisiin upotettava yksilö automaattikäynnistyksellä. Kuva lainattu http://www.expert.fi sivuilta.

Täysintegroitu tiskari (A++) kolmessa kerroksessa, säädettävillä hyllykorkeuksilla sekä valolla. Tämän tuloa odotan, kuin kuuta nousevaa! Kaupan päällisiksi saimme turvakaukalon. Kuva lainattu http://www.expert.fi sivuilta.

Kaasuliedeksi valikoitui Siemensin lasitasoinen yksilö. Tätä vierastin kodinkonepaketissa kaikista eniten sen liian modernin yleisilmeen takia. Olen kuitenkin nyt tyytyväinen myös siihen. Kuva lainattu http://www.siemens-home.fi sivulta.

Uuniin tahdoin pyrolyysi ominaisuuden ja se löytyi tästä AEG:n kalusteisiin integroitavasta uunista (A). Tästä olisi löytynyt astetta ”hifimpikin” (vai mummompi) versio, mistä näyttöä hipsuttamalla olisi saanut ohjelmia, kuten ”ranskalaisten paistaminen”, ”karjalan paisti” ja niin edelleen. Ehkä en vain ymmärrä tämmöisten hienouksien päälle, mutta mielestäni kokin pitäisi itse osata määritellä kauan ruoan pitää olla uunissa ja milloin se on kypsää. Kaupan päällisiksi saimme teleskooppikannattimet. Kuva lainattu http://www.expert.fi sivuilta

AEG:n jääkappi (A++) on 180 korkea ja sen sisuskaluista löytyy led paneeli, jolla voi muokata jääkaapin lämpötiloja. Takaseinässä kulkee ura, jonka avulla kylmä jakautuu tasaisesti koko jääkaapin matkalle, eikä jää vain kaapin yläosaan. Me valitsimme kaapin valkoisena, mutta jos tulemme vielä toisiin aatoksiin, voimme vaihtaa sen teräksiseen. Kuva lainattu http://www.expert.fi sivulta.

Tarvitsemme keittiöön vain pienen pakkasen, koska autotalliin tulemme sijoittamaan 1-2 pakastearkkua. Tämän tarvitsemme jokapäiväisten/viikkojen ruokatarpeiden säilytystä varten kyökissä. Kyseessä siis AEG:n täysin integroitava, pöydän alle mahtuva pakkanen (A+). Kuva lainattu http://www.expert.fi sivuilta.

Ateljeen mini keittiöön tarvitsemme myös pienen jääkaapin. Tämä toimii niin saunan janojuomien, välipalojen tai lounaan sekä vieraiden eväiden viilentäjänä. Jääkaappi (A++) on täysin integroitava sekä merkiltään AEG. Kuva lainattu http://www.expert.fi sivuilta.

Savon lisituuletin olisi tarkoitus verhoilla esimerkiksi tässä Nixi-keittiöiden Valanti sarjassa olevalla huuvalla, joka on tehty suomessa peltisepän työnä. Jos Mikko innostuu, niin ehkä hän tekee meille tuon huuvan itse ja säästetään tässä muutama satanen. Hintaa tämmöiselle tulee ostettuna noin 700 €. Kuva lainattu http://www.nixi.fi sivuilta.

Muutama päivä tilauksesta pohdin, että onneksi tätä tilausta voi vielä muuttaa ja onneksi tämän voi tarvittaessa vaikka peruakin. Mutta mitä enemmän olen tarjouksen kodinkoneita miettinyt, tämä paketti tuntuu oikein passelille meille ja hintakin on kohdallaan. Kyllä sieltä messuilta tosiaan kannattaa käydä kysymässä hyviä kodinkonetarjouksia, niitä nimittäin saa! Hyvänä lisänä on myös se, että jos kodinkoneet päivittyvät tässä vuoden aikana (esim. isossa jääkaapissa saattaa käydä näin), tulemme saamaan uuden mallin tilatun sijaan samaan hintaan.

Kuva lainattu http://www.ecodesign.fi sivuilta

Muuten messutarjonta ei kamalasti sykähdyttänyt. Ainoastaan Rudi Mertzin EcoDesign näyttelyssä ollut kauniisti harmaantunut puutarhatuoli näytti juuri meidän terassille kuuluvalta!

Saimme myös idean keittiöstä. Olemme pitkään miettineet, että tekisimme sen pääasiallisesti itse ja teetättäisimme puusepällä ovet. HELNOn Kallio keittiösarjassa oli kuitenkin jotain todella viehättävää, joka voisi sopia talomme tunnelmaan. Jossain kohtaa pitää miettiä myös niitä omia voimavaroja projektin suhteen. Ainahan sitä tarjouksen voi pyytää, eikö vain 🙂

Kuva lainattu http://www.helno.fi sivuilta.

Luonnos, kuinka HELNOn Kallio keittiö voisi istua meidän tuvan sydämeen.

Luonnos, kuinka HELNOn Kallio keittiö voisi istua meidän tuvan sydämeen.

Mainokset

2 thoughts on “Kodinkoneet on jo tilattu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s