Raksaviikko 29 debriefing

Katolle pääsee nyt kiipeämään.

Katolle pääsee nyt kiipeämään ja nauttimaan vaikka välipalasta.

Viimeinen raksalomaviikko käynnistyi jännityksellä, saisimmeko haluamamme työt tehdyksi keskiviikkoon mennessä. Torstaina arki ja työpöytä odotteli jo kuumeisesti raksaaja takaisin töihin. Tavoitteena oli saada lattiaa varten tehtävät koolaukset valmiiksi, että lattialämmityksen asentaja voisi tulla seuraavaksi töihin.

Katon huoltotyöt helpottuvat, kun ylös pääsee asianmukaisin tikkain.

Katon huoltotyöt helpottuvat, kun ylös pääsee asianmukaisin tikkain.

Viikon jänniin edistysaskeleihin kuului se, että meille käytiin asentamassa kattoturvatuotteet ja tikkaat katolle. Tuotteet asentuivat ripeästi kaikkiin kolmeen taloon puolessa päivässä. Kattoturvatotteet meille tuli Sadexin kautta.

Vesieristystäkin oltiin sipaistu taas kertaalleen tällä viikolla, ennenkuin vastaava mestari oli käynyt nipsasemassa koepalan seinästä ja hyväksynyt emännän työjäljen rakennusmääräysten mukaiseksi.

Vesieristystäkin oltiin sipaistu taas kertaalleen kylpyhuoneeseen tällä viikolla. Tämän jälkeen vastaava mestari oli käynyt nipsasemassa koepalan seinästä ja hyväksynyt emännän työjäljen rakennusmääräysten mukaiseksi.

Talo alkaa päivä päivältä lähestymään valmiimpaa ja mikä sen jännempää, että tällä viikolla myös ilmastointikone saapuisi tontille. Alunperinhän me emme olisi halunneet koneellista ilmanvaihtoa laisinkaan, mutta emme löytäneet projektille LVI-suunnittelijaa, joka olisi meille suostunut piirtämään kuvat. Joten näillä mennään. Jokatapauksessa hommat etenevät ja tekninen tila täytyy kummista laitteista.

Ilmanvaihtokone (oikealla) kytkettynä maapiirin esilämmityspatteriin. Vasemmalla kulkeva musta eritstetty putki on radon veto katolle.

Ilmanvaihtokone (oikealla) kytkettynä maapiirin esilämmityspatteriin. Vasemmalla kulkeva musta eritstetty putki on radon veto katolle.

Ulkoverhoustyöt jatkuivat tällä viikolla saunalla. Sauna oli jo ennestään verhoilun osalta pitkällä, joten nyt olisi vuorossa yksityiskohdat. Suojaavat rimoitukset ateljeen sisäänkäynnillä valmistui sekä pylväiden vuoraus ja osa rimoituksesta. Muutama rima jäi vielä seuraavalle viikolle, vaikkakin hyvin lähellä valmista jo ollaan. Päätalon julkisivu alkoi myös vihdoin saada verhousta ylleen. Niin kovin tuttu ristikoolattu tuulensuojalevy peittyy vihdoinkin lopullisen pinnan alle!

Ateljeen sisäänkäynnin suojaava rimoitus.

Ateljeen sisäänkäynnin suojaava rimoitus sekä pylväs valmiina.

Saunan vilpolan puolella pylväät vuorattuna.

Saunan vilpolan puolella pylväät vuorattuna sekä osittain rimoitettuna.

Tuttu tumma julkisivu peittyy kuusilaudan taakse. Vihdoinkin!

Tuttu tumma julkisivu peittyy kuusilaudan taakse. Vihdoinkin! Istumaikkuna nousee myös kauniisti esiin ulkoverhouksesta.

Kuten alustuksessa kerroinkin, että meillä oli työnalla tällä viikolla lattiakoolauksien viimeistely. Noh, eihän se nyt aivan mennyt niinkun oltiin suunniteltu. Makuuhuoneen koolaus valmistui alkuviikosta ja olohuoneen korjausvalut saatiin tehtyä. Olohuoneessa päästiin puoleen väliin koolauksien osalta ja vain puolet jäi puuttumaan. Pora sanoi itsensä irti viime hetkillä ja lautatavara pääsi loppumaan. Homman valmistuminen siirtyi seuraavaan viikkoon. Ateljeen puolella aloitettiin alkuviikosta katon maalaus ja se homma saatiinkin asianmukaisesti valmiiksi, sillä myös ateljeessa oli lattiakoolaukset paikallaan viikon lopussa.

Makuuhuoneen palapeli.

Makuuhuoneen palapeli.

Osassa huoneista jouduimme tekemään tasoitusvalun ennen lattiakoolauksen asentamista. Tasoitusvalu tehtiin kopinan vähentämisen vuoksi.

Osassa huoneista jouduimme tekemään tasoitusvalun ennen lattiakoolauksen asentamista. Tasoitusvalu tehtiin kopinan vähentämisen vuoksi.

Tilanne viikon lopussa. Vain tuo betonilla oleva pätkä jäi tekemättä.

Tilanne viikon lopussa. Vain tuo betonilla oleva pätkä jäi tekemättä.

Sunnuntaina vietettiin rakentamisen vuosipäivää kuohuviinin merkeissä 🙂

Katse ylös ja eteenpäin! Ateljeen katto ensimmäisen maalikerroksen jäljiltä.

Katse ylös ja eteenpäin! Ateljeen katto ensimmäisen maalikerroksen jäljiltä. Loppuviikosta tämäkin homma oli valmistunut lopulliseen pintaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s