Niin vaan kävi ja blogi unohtui. Ollaan elelty nytten pari kuukautta uutukaisessa kodissa, mutta kaksi viimeistä raksaviikkoa (4.-17.4.) jäi purkamatta. Voinette vain kuvitella mitä ne sisälsi. Aivan älytöntä säätämistä, painamista, puunaamista ja sen semmoista. Kiirehän siinä meinas tulla vaikkei nyt toki silti kaikkia iltoja painettu itseämme viimeiseen pisaraan.
Viimeisillä viikoilla työmaalle tuli sähkäri ja putkari laittamaan viimeiset kalusteet paikalleen. Me koitettiin pysyä mukana ja tehdä kaikki valmiiksi heidän asennushommia varten. Sitten oli vielä viimeiset silikonit ja kaappien asennukset sekä tietenkin siivousta.
Hyvä että savet kerkesivät kuivumaan, kun sähkäri pyyhälsi jo tontille. Asennettiin rasiat, kytkimet ja säätimet. Heti tuli jotenkin ”oikeempaa”, kun sai yksityiskohtia seinille. Sähköjen kanssa kaikki meni aikas putkeen. Yksi pistorasia ei ottanut toimiakseen ja lopulta vikakin löytyi: naula oli katkaissut johdon keskelt katki!

Saviseinän pinta primerointi vielä kuivui kun sähkäri oli kerinnyt asentamaan rasiat paikoilleen.

No more roikkavalo! Hetki meni taas opetellessa, että sähköä tulee joka pistokkeesta ja joissain huoneissa toimii valotkin.

Lisää valoa! Yleisvalaistus on toteutettu lampunkannoilla ja filamentti ledilampuilla.

Pantryyn väsättiin ledinauhalle lista, jotta valo saatiin suuntautumaan paremmin työtasoa kohti.

Tiskipöydän kohdalla valoja piilotettiin smyygiin.

Naps! Tästä ei sähkö hyppää yli.
Viimeisille viikoille oli sovittu käyminen myös putkarin kanssa. Saatiin vihdoin asennettua kylppärin suihku ja ilmastointiventiilit. Suihkun asentaminen aiheutti reilusti ylimääräisiä harmaita hiuksia.
Ensimmäinen toimitus viivästyi kun kontti, jossa suihkut tuli varastettiin. Seuraavassa toimituksessa oli väärä sekoittaja. Asentaessa huomattiin, että suihkun mukana toimitetut messinkiset peitelevyt on liian korkeat ja kiristys rengasta ei saanut paikalleen. No ei muuta kuin MacGyver hattuu päähän ja liimattiin kiristysholkit peitelevyjen taakse ja leikattiin sopivan kokoisesta messinkisestä holkista renkaat peittämään metalliputken, joka sinne väliin jäi killittämään. Ihan hyvä lopulta tuli!

Olohuoneen ilmastointi ventiilit paikoillaan. Niihin sinisiin läpysköihin oli kyllä alkanut jo tottumaan. Tuossa näkyy myös olohuoneen yleisvalot.

Suhku vihdoin paikalla!

Huuva ja huipparikin saatiin asennettua.
Sitten alkoi looppukiri. Oli ainakin tuhat saumaa vielä vailla silikonia, keittiön ja vessojen laatikoita kokoamatta ja siivotakin vielä pitäisi.

Fuuu! Ai sen allaskaapin pitää olla vesitiivis? Ois ehkä laulattanut Feiniä eri tavalla jos ois alkujaan sen tiennyt.

Vessan laatikot kasaan.

Hieno laatikot tuli. Ja noi nupit on niin söpöt, vaikka vähän liukkaat märillä käsillä.

Sili-silikoonia!
Siivous aloitettiin aika hyvissä ajoin, juuri ennen kuin putkari tuli asentamaan viimeisiä ilmastointi hommia. Muutamia projekteja seuraillessa moni on harmitellut loppusiivouksen hirveyttää. Joko täällä on tehokas emäntä tai asutaan likaisessa läävässä, mutta meillä siivois hujahti vähän siinä sivussa. Viimeisillä viikoilla koitettiin keskittyä siihen olennaiseen, jota talossa tarvittaisii asumiseen ja muuttotarkastuksen läpimenoon. Takka, pantry, eteinen, mankelihuone ja lasikuisti jäi kesken ennen muuttoa.

Ätsii! Oli hieno hetki, kun sai vihdoin kuoria lattiat taas esille.

Nyt alkaa olla hommat muuttotarkastusta vaille valmiita.

Näkymä keittiöstä kohti olohuonetta.

Vähän fiilistelyä muuttovalmiista kodista.
Parin viikon puserrus tiivistyi muuttotarkastuspäivään. Käyttöönottokatselmuksessa käytiin läpi tiluksiaja, paikkoja ja muutamia korjattaviakin kohtia löytyi. Muuttolupa jäi kuitenkin saamatta, koska meiltä puuttui huoltokirja (jotka yleensä kysytään lopputarkastuksessa), parit pöytäkirjat (jotka yleensä kysytään lopputarkastuksessa), ristikkokuvion kopio ja yksi rakennusaikaisen muutoksen kuva (oma moka, siellä ne piirustuspinossa odotti selkämysiä). Vitutti ihan hirveesti.
Onneksi on noheva vastaavamestari! Me oltiin jo valmiita hyppäämään kaivoon, mutta hän ei lannistunut! Parit puhelinsoitot sinne ja tänne, paperipinkkojen hektistä pläräämistä ja jo suunnitelma ongelmanratkaisuksi oli valmis. RAM:mit löyty, ristikkokuvista olikin kopiot, puuttuvat pöytäkirjat saatiin kasaan ja illalla sitten täyteltiin huoltokirjaa.
Seuraavana aamuna suhattiin rakennusvalvontaan ja ulos tuli hymyilevä isäntä paperin kanssa, jossa luki: ”Ok.” Kaikki oli O.K.
Mahtavaa, onnea uuteen kotiin! Hienolta näyttää – nohevia olette itsekin!
😀 Kiitos kiitos! Kyllä täällä mieli lepää.
Mistä noi ihanat nupit?? Ja todella kaunis koti!
Kiitos 🙂 Jos tarkoitat kylppärin nuppeja niin ne löytyi ihan Bauhausista 🙂
Hienoa, tämä ehkä ratkaisi meidän nuppiongelmaa! Miten olette muuten saanut ton pinnan laatikko-oviin? Oletan että ovat myös savilaastia? (olet ehkä kirjoittanut siitä jo…)
Ovet ja taso on koivuvaneria (ovet 18mm, taso 21mm). Ne on vesihionanna jälkeen aluksi käsitelty vesiliukosella petsillä (Clou, 162 tummanharmaa, saa esim Bauhausista ja k-raudasta). Sitten 4-5 kertaa Osmo Colorin Top Oililla, hionnat välissä. Petsi siis oli alkujaan siis tumman harmaata, mutta muuttui rusehtavaksi öljyvaha käsittelyn kanssa. Parin ekan Osmo kerroksen aikana vesiliukoinen petsi vielä päästi väriä, mutta viimeisillä kerroilla ei enään.
Noita nuppeja löytyy myös pienellä varrella olevia. Noi pelkät pompulat on käytössä välillä vähän hankalia, esim jos on märillä käsillä yrittää aukausta. Riippuu tietty miten raskaat laatikoston mekanismit on.
Kiitos vastauksesta, todella mielenkiintoinen pinta ootte saaneet aikaiseksi. Hyvä myös tietää että nupit saa varrella, sitä tässä mietittiin. 🙂
Talosta tuli todella hieno! Tätä inspiroivaa rakennusblogia on ollut ilo seurata. Kiitos siis!
Oma projektimme kaartaa myös loppusuoralle. Silmäni iskin vessan pesualtaaseen. Mistähän se mahtaa olla hankittu?
Kiitos 🙂 Vaikka eihän se valmis vieläkään ole. Useampi blogipostaua odottelee jonossa vailla kuvia, mutta välillä pitää vähän elääkin 🙂
Kiva jos blogia on ollut mukava seurata. Pesualtaat (2 kpl) on ostettu https://www.reuter-shop.com/, kuten myös Villeroy & Bochin pöntöt (3 kpl) sekä Geberitin huuhtelunappulat. Tuo kyseinen pesuallas on Vitran https://www.reuter-shop.com/vitra-metropole-countertop-washbasin-w-60-d-40-cm-white-with-vitraclean-with-overflow-a479123.php
Suomen tarjonta oli jotenkin niin vähäistä tai sitten todella kallista niin päätettiin hankkia posliinit Saksasta. Kaikki meni oikein hyvin. Toimitus hieman viivästyi, kun jotain tuotteista ei ollut varastossa sillä hetkellä. Se ei kuitenkaan meitä haitannut, kun päästiin muutenkin asentelemaan posliineja vasta paljon myöhemmin mitä oltiin kuviteltu 😀
Uskoakseni säästettiin 1000-1500 € ostamalla saksasta tämä paketti.
Seinänsisään upotettavia Geberitin telineitä tosin ei Saksasta kannata ostaa ellei tiedä mitä ostaa. Edullisempiahan ne sielläkin tietenkin olisi. Suomessa ja Saksassa nimittäin mallit poikkeavat hieman toisistaan.
Asetusten ja säännösten vuoksi, Suomessa (Pohjoismaissa) myytävissä telineissä on:
– Ala-seinäkiinnikkeet ovat Suomessa vakiona mukana. (telinettä ei tarvitse tällöin pultata lattiaan vesieristeen läpi.)
– Vesiliitäntä tapahtuu säiliön sisällä, sekä PEX- suojaputki joka liitetään säiliöön. sama asennustapa kuin esim. hanakulmarasioissa)
– PEX- tulovesiliitäntä
Tuossa tärkeimmät eroavaisuudet. Itse säiliö ja huuhtelutekniikka sekä runko on sama.
Kiitos tosi paljon kattavasta vastauksesta ja sivuvinkistä. On tullut kyllä huomattua suomalaisen tarjonnan niukkuus, joten tämä oli hyvä vinkki.
Taitaa tämä raksaaminen olla ikuista. Mutta pala kerrallaan.