Raksaviikko 40 debriefing

Laattaviikot jatkuu 14.-20.12.! Tuntuu, että laattojen laittamista on ihan mahdottomasti, ei vielä edes puolessa välissä (ja sitten joskus vielä sauna!) Mutta toisaalta valmista tulee kokoajan pala palata ja etenemisen näkee hyvin.

12369032_1489626058010151_1308772500703327250_n

Viimeinen ja v****maisin palanen pantryn lattiaa.

12360381_1489626064676817_8245553359155834974_n

Ei tullut salonkikelpoista, mutta onneksi jää kaapin alle. Kaivon edessä on ihan järkky kaato ja osa laatoista olisi pitänyt varmaan leikata kolmioiksi, että ei olisi jäänyt hyppyreiksi.

 

12341212_1489853714654052_7532344047833637679_n

Viimeisten laattojen jäkeen päästiin saumaamaan. Saumaus on laatoituksen paras osa (varsinkin eka pesu), kun pinnasta tulee yhtenäinen.

Alku viikon iltoina tehtiin kaikkea silppua, kuten laatat pantryn kaivon ympärille, pikku-vessan tasoitus vesieristystä varten, keittiön seinien kipsilevyjen saumojen tasoitus laatoitusta varten, lattia saumausta ja pantryn seinien vesieristys.

Maaurakoitsija kävi katsomassa vuotavaa kokoamiskaivon pohjaa ja päätettiin täräyttää sinne säkillinen sementtiä tukkeeksi. Lattialämmityksellä oli vähän ilmavaivoja ja lämpöjärjestelmän toimittaja kävi ilmaamassa lattialämmityksen uusiksi. Nyt taas lämpöä riittää, ja sadevedet menee oikeaan osoitteeseen. Meillä on kallioinen tontti ja joudumme varmaan vielä muutaman kerran noiden sadevesien kanssa puljaamaan keväämmällä.

Viikon kohokohta oli tietenkin laatoitushommat!

12376695_1491244631181627_591155299160517882_n

Taas lähtee! Koska kaappien taakse ei tulee laattaa, niin lähdettiin suoraa oikealta korkeudelta ja leikatuilla laatoilla (toisin kuin pesuhuoneessa).

10489700_1491244637848293_3946359826877773974_n

Näkymä pantryn seinään keittiöstä.

12373229_1491244654514958_7392711296733547734_n

Viimeistä laatta viedään. Pantryn vastaikkainen seinä tuli myös laatasta.

12366390_1491244674514956_1141337179174592046_n

Keittiön seinä alussa. Tässä tuleva lieden kohta.

12314084_1491244691181621_487915112837039302_n

Aukon ylittämiset on ärsyttäviä ja liukuoven kanssa tukipuun laittaminen oli vielä lisähaaste.

IMG_5491

Päästiin yli ja ympäri. Reunalista korjaa laatoittajan virheet.

IMG_5496

Suurin osa hukasta tulee pystysaumoista. Niistä jää aina joku ärsyttävä 3,5 cm, jota ei voi käyttää mihinkään muuhun paikkaan.

Tällä viikolla jatkettiin myös keittiön suunnittelua. Keittiön kaappien väri ja materiaali on vaihtunut suunnilleen joka kerta kun sitä ollaan tarkemmin mietitty. On ollut puuta ja harmaata ja valkoista. Kaupan valmiit ovet ja tasot tuntuu tylsiltä ja muovisilta. Nyt on menossa havumetsänvihreä kausi. Eikun prototyyppaaman!

12390910_1489626028010154_86653154432491174_n

Työtason korkeuden prototyyppailya.

12360221_1491244727848284_253238374749818456_n

Keittiön kaappien värin testailua. Vertailukohtana takan laatta. Tässä kuvassa laatta näyttää tosi siniseltä, mut on sellanen sinisen vihree.

IMG_5493

Petsin kanssa ois ihan ok käyttää gummi-hanskoja. Saunassa lähti.

 

Advertisement

Raksaviikko 28 debriefing

12039728_1472421206397303_763713075300405490_n

Lautalattian alle asennetaan ensin koolaus, johon tulee myös vesikiertoinen lattialämmitys lämmönluovutuslevyin.

Viimeisiä raksaloma viikkoja viedään. Viikon alussa oli jäljellä huimat 10 päivää raksalomaa (nyt sunnuntaina vain kolme!), jonka jälkeen työt kutsuvat. Tavoitteemme on saada kaikki maalattavat katot puulattioiden yltä valmiiksi niin, että ne on tasoitettu ja maalattu. Tämän lisäksi pyrkimys on saada puulattian kiinnitykseen tarkoitetut koolaukset paikalleen. Toisissa huoneissa tämä vaatii myös pienen tasoitusvalun tekemistä ennen koolauksen kiinnittämistä. Sitten olemme tyytyväisiä.

12003255_1472421173063973_8272930760745048271_n

Aina en mene niin kuin Strömsössä. Pitkien saumojen tasoitus oli jäänyt vähän vajaaksi ja niissä näky ruma varjo. Ei muuta kuin pakkelia päälle, hionta, ja maalausta (lopulta neljä kerrosta koko katolle). Hyvä tuli!

Ja siihenhän se tämä viikko sitten hurahtikin. Päätalon katot ovat nyt valmiita ja kaikki kolme makkaria on koolattu valmiiksi. Päätalon osalta vain olohuone jää ensi viikolle. Saunan puolella edistyimme katon tasoitushommissa ja ensi viikolla pääsemme maalaamaan katon, tasoittamaan lattian sekä viimeimmäksi laittamaan koolauksen paikalleen. Tämän jälkeen lattialämmitys voidaan asentaa.

12036755_1471943413111749_2947722440617188111_n

Aurinkokeräimet asennettuna paikallaan. Päivän aikana tuli harjoiteltua myös vähän korkeanpaikan kammon hallintaa.

IMG_5029

Aurinkokeräimet lämmittää talon ja veden noin puolet vuodesta. Keräinten alle jätettiin reilusti tilaa viherkattoa varten.

Lattialämmityksestä puheenollen, asentaja käväisi perjantaina katsomassa ensimmäisiä koolattuja huoneita ja pienen tuumauksen jälkeen totesi, että esivalmistelutyöt oli tehty mallikkaasti. Hän kävi samalla tuomassa lämmönluovutuslevyt ja putkistot valmiiksi työmaalle. Töihin päästään varmaan vasta viikon päästä, kun kaikki koolaukset on tehty. Lämmitykseen liittyen toinen lämmönlähteemme eli aurinkokeräimet asennettiin myös viikon aikana. Samalla tekninen tila täyttyi yhdestä jos toisesta laatikosta; shunttiventtiilistä, paisunta-astioista ja ties mistä! Saa nähdä mahtuuko kaikki siihen tilaan 🙂

Meillä päätettiin toimia lukkojen asennuksen suhteen ”tein itse ja säästin” -periaatteella. Lukot tilattiin lukkokauppa.com -verkkokaupasta. Tilasimme samalla myös kaikki painikkeet oviin, jotka osasimme tähän hätään määrittää. Kun Mikko heilui katon rajassa maalaamassa, minä yritin tavata Abloyn ohjeita. Hetken pohdittuani alkoi homma sujumaan. Vääntönupit ja lukkopesät alkoivat asentumaan eikä eri paksuiset ovetkaan aiheutuneet ongelmaksi. Kunhan vain mittasi tarkasti, ennen osien lyhentämistä. Mahtava tunne, kun omaan kotiin on nyt avain!

12002194_1471667293139361_4296036555706956977_n

Permakulttuuri ja metsäpuutarha juttuja kokeilemassa ja kuuntelemassa Iso-Orvokkiniittyllä.

11990580_1471667373139353_4290751546714397644_n

Jeremyn kanssa hahmotellaan kasvihuonetta. Pöydällä kaikenlaisia karttoja auringon suunnasta eri vuoden aikoina.

IMG_4977

Ei vielä master-plan, mutta master-doodle. Viherhuoneesta on tulossa isompi, kuin alkujaan suunniteltiin, samalla siihen saadaan yhdistettyä pihavajan toimintoja.

Tällä viikolla meillä kävi myös Ameriikan vieraita. Kävimme edellisenä viikonlopuna metsäpuutarha- ja kasvihuonekurssilla. Kurssilla esitellyn kasvihuoneen erikoisuus on nk. Climate Battery. Kasvihuoneessa lämminnyttä ilmaan pumpataan kasvihuoneen alle maapiiriin, jossa se lämmittää maata. Maapiirin lämpöä voidaan käyttää myös lämmittämään kasvihuoneen ilmaa, esimerkiksi yöaikaan.

Käytännössä lämpöpatterin pidentää kasvukautta muutamalla kuukaudella, eikä tämä vaadi juurikaan lisäenergiaa (muutama tuuletin). Kurssin jälkeen olimme pyytäneet tätä kurssia pitäneen Coloradolaisen Jerome Osentowskin konsultoimaan myös meidän kohdettamme. Samalla kävimme tontin muitakin alueita läpi, kuinka voisimme niitä hyödyntää permakulttuurisen puutarhanhoidon avulla. Se mitä Jeromen kanssa suunnittelimme, selvinnee varmasti lähempänä kevättä, kun pääsemme kasvihuoneen suunnittelun pariin. Tarkoitus olisi rustata tästä myös postaus tänne meidän blogiin.

12039704_1472173639755393_7120810808421972317_n

Terassi syvennyksen laudoituksia.

Ulkoverhoustyöt jatkuivat tällä viikolla. Olohuoneen päässä oleva terassisyvennys koki muodon muutoksen, kun verhous peitti taakseen tuulensuojalevyt. Tämän enempää ulkoverhousta ei ehdittykään tekemään, sillä ennen verhoustöitä piti kuitenkin käydä rännien ja syöksytorvien pariin. Erityislaatuiset syöksytorvet veivät useamman päivän tällä viikolla eikä verhousten pariin päästy enään loppuviikon aikana.

12011114_1472173646422059_507840881226634705_n

Nyt on kuitenkin sauna sekä päätalo kunnossa ja vesi juoksee niin kuin pitää. Syöksytorvet jäävät ulkoverholaudoituksen sisään piiloon ja vain torven pää jää näkyviin. Huolestuneille tiedoksi, rakenteellisesti meidän ulkoverhous on kiinnitetty kahden kakkos-kakkosen päälle eli tuulettumisen pitäisi olla kunnossa. Tämän lisäksi jokaisen syöksytorven kohdalla laudat on naulaamisen sijaan ruuvattu, joten syöksytorvia pääsee tarkastelemaan myös tällä tavoin.

Autotalli edistyi levytysten osalta. Vielä jäi pieni pätkä tekemättä, koska painavat terassin ikkunat ovat olleet lepäämässä autotallissa juurikin siinä seinien levyttämisen tiellä. Samaan syssyyn autotallin ovet kiinnitettiin paikalleen sekä kapea ikkuna. Muita pieniä edistyksen askeleita oli tekniseen tilaan laitettu katto, lasiterassin yhteydessä olevan varaston villoitus sekä pieneläinverkkojen kiinnittäminen kahden terassin kattoon. Sähkäri kävi vetämässä taas muutamat vedot ennen syyslomaansa. Nyt on terassien ja lasikuistin varasto sähköistetty.

Kellarin päälle laitettiin routaeristeet.

Kellarin päälle laitettiin routaeristeet.

Syksy ja talvi on tulossa kovaa vauhtia, tämä tarkoittaa sitä, että ennen lumien tuloa tarttisi pihaakin vielä siivoilla ja maatyöt tulisi tältä vuodelta saada valmiiksi. Kovasti olisin toivonut, ettei kaivurin olisi enää tarvinnut tulla ensi keväänä paikalle, mutta viherkaton asennuksen siirto ensi keväälle vaatii kuitenkin sen, että kasvimaan paikka päästään tekemään vasta tämän urakan jälkeen.

Etualalle piti vierittää muutama iso kivi, että maa ei vyöryisi pois rinteestä.

Etualalle piti vierittää muutama iso kivi, että maa ei vyöryisi pois rinteestä.

Maakellarin takia kaivuri piti kuitenkin vielä ottaa tänä syksynä paikalle. Halusimme sen piiloon ennen pakkasia, ettei betonille pääse käymään vain mitään hasardia. Saamme sen samalla myös käyttöön, vaikkei tänä vuonna (yllätys yllätys) kovin paljoa säilöntähommia ehdittykään tekemään. Mitä tulee siivoukseen, sain monta kuormaa vietyä kaatopaikalle, mutta vielä olisi raskaampia levykuormia vietävänä. Puutavaraakin saisi kanniskella tontilla paikasta a, paikkaan b, niin paljon kuin jaksaisi. En tiedä jaksanko. Kaikki punttisalia kaipaavat, ilmottautukaa 🙂

Sinne hukkus!

Sinne hukkus!

RAKSAVIIKKO 16 DEBRIEFING

Silotteluja sillä ja täällä. Nyt on hyvät sorapatjat terassin tekoon.

Silotteluja siellä ja täällä. Nyt on hyvät sorapatjat terassin tekoon.

Ensimmäinen melkein kokonaan etäily viikko takana. Mikko lähti työmatkalle Kööpenhaminaan ja minäkin olin alkuviikon Tallinnassa matkoilla ja loppuviikon sukuloimassa ympärilä Länsi-Suomea.

Maakellarille paikka.

Maakellarille paikka.

Tontilla oli tapahtunut taas yhtä jos toista. Suurimpia ja näkyvimpiä asioita lienee maatöiden ”viimeistely”. Tontilta lähti kuormaa jos toista, ja vihdoin tontilla pystyy kuvittelemaan sen todellisen luonteen. Viimeisetkin louhekivet kulkeutuivat lähinaapuriin tutuille rannan pohjaksi. Maakellarille oli tullut paikka ja viimeiset tasoittelut siellä sun täällä oli hoidettu kuntoon. Myös kaivolle kulkevat putket olivat upotettu maahan ja ympärille oli tullut kaivonrengas.

Kaivon putkilot sulassa sovussa.

Kaivon putkilot sulassa sovussa.

Ei täydy kuitenkaan vähätellä pystyttäjienkään panosta tällä viikolla. Saunan ja asuinrakennuksen kattoilmansulkupaperit olivat asennettu ja kattokoolaukset kiinni. Autotallilla oltiin edetty jo väliseinän rakentamiseen.

Saunan ilmansulkupaperi ja koolaukset kohdillaan.

Saunan ilmansulkupaperi ja koolaukset kohdillaan.

Asuinrakennuksella samat hommat valmiina.

Asuinrakennuksella samat hommat valmiina.

Autotallille ruvettiin rakentamaan ensimmäistä väliseinää.

Autotallille ruvettiin rakentamaan ensimmäistä väliseinää.

Myös katon läpivientejä ja viimeisiä ilmastointiputkia sekä viemäröintikytkentojä oli tehty LVI tiimin voimin. Näköjään ne hommat toimivat vaikkei aina olisikaan itse paikalla. Onni on hyvät yhteistyökumppanit projektissa.

Putkea pukkaa.

Putkea pukkaa.

Viikonlopun ihanat kesäpäivät ajoivat meidät raksalle. Työn alla olivat lasikuistin minivalut, jotka jäävät ikkunoiden alle. Jo valetun lattian eteen tuli vielä yksi kerros ”avaruuseristettä” ja sen jälkeen tuo pieni valu. Sunnuntaina valu oli jo pintakuiva, joten purkasimme muotit ensi viikon työskentelyn edestä. Takkasydän on saapumassa alkavalla viikolla ja näimpä etenimme ensimmäisiin vesieristyksiin. Takkasydämen alle tehtiin aluksi ohuenohut valu itsetasottuvalla massalla. Tämän jälkeen päälle tuli primer ja lopuksi tuplakerros vesieristettä. Ensimmäinen vesieristys, VALMIS! Ja uskokaa tai älkää, vaimokin pääsi hommiin 😀

Minivalu kuivuu auringossa.

Minivalu kuivuu auringossa.

Itsetasoittuvan hienotasoitteen levitystä vesitakan vesieristyksen alle. Tällä tavoin vesieristettä ei kulu niin paljon, kun se ei imeydy röpelöisen lattiavalun jokaiseen "kuoppaan".

Itsetasoittuvan hienotasoitteen levitystä vesitakan vesieristyksen alle. Tällä tavoin vesieristettä ei kulu niin paljon, kun se ei imeydy röpelöisen lattiavalun jokaiseen ”kuoppaan”.

Vaimokin pääsi hommiin!

Vaimokin pääsi hommiin!

RAKSAVIIKKO 15 DEBRIEFING

Siistittyä pihaa. Alkaa näyttää jo  siltä miltä pitää.

Siistittyä pihaa. Alkaa näyttää jo siltä miltä pitää.

Jos viikolla 14 mentiin vielä jokseenkin ”hitaalla”, viikolla 15 ei ollut enään epäilystäkään etteikö projekti etenisi. Toissa viikko oli itseasiassa niin täynnä kaiken näköistä puuhaa, palaveria ja tilausten tekoa, ettei edes tänne ehtinyt päivittelemään. Nyt kun rupesimme ääneen pohtimaan mitäköhän silloin oikeastaan tapahtui, hämmästyimme, että kyseessähän tosiaan oli viikko jolloin pystyttäjät vasta palasivat meidän työmaalle. Tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Viikot tuntuvat vierivän nopeasti, mutta yhtä aikaa asioita tapahtuu kamalalla vauhdilla. Hyvä ja positiivinen huomio siis 🙂

Tuulenohjaimet tulivt hujauksessa!

Tuulenohjaimet tulivat hujauksessa!

Byggcraft palasi tosiaan taas raksalle ja rupesi asentamaan taloihin tuulenohjaimia. Hommat valmistuivatkin niiden osalta viikon aikana, vaikka viikko jäikin heidän osaltaan vain nelipäiväiseksi. Katolle tehtiin läpiviennit kaikkien muiden osalta paitsi hormipiippujen. Saunalla oltiin ehditty jo ilmansulkupaperin kimppuun.

Viikonlopulla pystyttiin aistimaan jo tilan korkoa, kun ilmansulkupaperi oli asennnettu kattoon.

Viikonlopulla pystyttiin aistimaan jo tilan korkoa, kun ilmansulkupaperi oli asennnettu kattoon.

Myös maaurakoitsijamme palasi tällä viikolla raksalle. Olimme keränneet pitkän listan hoidettavista asioista: puun kaatoa, harmaavesisuodattimen ja umpisäiliöiden upotus, tien tasoittelua, ylimääräisen maa-aineksen kärräämistä, kannot pois, luonnon kivet paikalleen, kulkuväylien tasoittelua jne. Hommat etenivätkin todella mukavasti viikon aikana. Sen verta oli kuitenkin hommaa, että tehtävää riitti vielä seuraavalle viikolle.

Viimeisiä putkivetoja.

Viimeisiä putkivetoja.

Umpisäiliöt paikallaan.

Ensimmäinen umpisäiliö paikallaan.

Ilmastointiputkistot valmistuivat eristyksineen. Lisäksi tehtiin katon läpivientejä huippuimureille, ja tuuletusputkille yhdessä pystyttäjän kanssa. Meillä vapaa perjantai päivä kului Munkkaan kaatopaikalla. Reissuja taidettiin tehdä yhteensä viisi vai kuusi. Tontille oli kerääntynyt yhtä jos toista nyssäkkää ja pussukkaa. Samalla siivoilimme tontin puukasoja selkeämpiin paikkoihin. Pikku puupaloille rakennettiin jopa oma häkki. Muutaman kuution vetoinen häkki tosin täyttyi alta aikayksikön. Täytynee rakentaa pian uusi, puutavaraa varmasti tulee vielä lisää, kun rakennetaan pitkästä.

Piippua siellä ja täällä.

Piippua siellä ja täällä.

Sateisen päivän hommia. Ensin näytti tältä.

Sateisen päivän hommia. Ensin näytti tältä.

Muutama tunti myöhemmin tältä.

Muutama tunti myöhemmin tältä.

Tuuletusputkien asennus, patolevyt ja päätalon täytöt

Päätalon täytöt.

Päätalon täytöt.

Aikataulu huohotti niskaan. Saavuimme tontille, kun kaivurimies oli jo paikalla. Aika oli siis kortilla. Osa patolevyistä oli vielä asentamatta sekä puolet reunalistoista. Ei muutakun hommiin ja pora laulamaan. Onneksi tekniikka on tässä jo hioutunut ja päästiin hommissa nopeasti eteepäin.

Tuuletusputkien asennusta. Aika ei ole mitenkään kortilla ;)

Tuuletusputkien asennusta. Aika ei ole mitenkään kortilla 😉

Tuuletusputket oli asennettava tänään, koska ne jäivät osaksi maan sisään. Yksi työvaihe lisää siis sivurakennuksiin verrattuna. Kyllähän tuossa kolossa hyvin mahtuu asentamaan.

Tämmöiset niistä nt tuli.

Tämmöiset niistä tuli.

Lopuksi kävimme tutustumassa rossipohjamme ryömintätilaan. Tuuletusputket tuli vielä tiivistää uretaanilla sisältä käsin.

Työolosuhteissahan ei ole valittamista.

Työolosuhteissahan ei ole valittamista.

Uretaani tiivistykset tuuletusputkiin.

Uretaani tiivistykset tuuletusputkiin.

Päivänvalo hiipuu tähän vuodenaikaan niin aikasin. Kahdeksalta on vielä pimeää ja kolmen-neljän aikaa alkaa jo hämärtämään. Tähän on hyvä päättää.

Siihen on hyvä päättää!

Siihen on hyvä päättää!

”Vuokraa vaikka leffa ja ota iisisti”

Pakettia jos jonkin moista. Valumuotit tontilla odottamassa tiistain valua.

Pakettia jos jonkin moista. Valumuotit tontilla odottamassa tiistain valua.

Kävin kääntymässä tontilla tänään. Tontilla odotti paketti uuden näköistä tavaraa, seuraava urakka on siis alkamassa. Vaikka olinkin antanut perustusten tekijöille maatöiden tekijän yhteystiedot, jotta voisivat yhdessä sopia aikatauluistaan, olin silti yllättynyt että hommat alkaisivat jo nyt! Oletin että vitkastelumme seinärakenteen muutoksen vuoksi olisi pidentänyt perustusten tekemistä ainankin kahdella viikolla eteenpäin joulukuun alkuun.

Pakkohan siinä oli tarttua puhelimeen ja rimpauttaa perustusten tekijöille ja kysyä onko kaikki kunnossa. Puuttuuko jotain? Sähköä ja vettä ei tule, sen ehkä huomasitte? Vastauksena leppoisan lupsakkaasti ”Ota nyt iisistä vain ja vuokraa vaikka leffa”.

Saunan pohjat pressun alla.  Kosteudelta(ko?) suojattu.

Saunan pohjat pressun alla. Kosteudelta(ko?) suojattu.

Maatyöt edistyvät

Maatöissä ollaan edistetty tällä viikolla. Sorapatjan ja salaojakaivojen asennus saunalle on paikallaan. Täyttöjen jälkeen lattiataso nousee vielä noin metrin. Ensimmäistä kertaa saunan koko oli hahmotettavissa kun talon nurkkapaikat olivat merkittynä. Kuivaharjoittelin jo työhuoneelle menoa ja hahmottelin mielessäni mikä olisi se näkymä, jota saunan lauteilta tai työhuoneesta näkisin. Rakennus on juuri oikeassa kohtaa! Näkymät tulevat olemaan täydelliset.

Saunan sorapatjan tekoa (Kuvattu 31.10.)

Saunan sorapatjan tekoa (Kuvattu 31.10.)

Saunan salaojakaivot paikallaan (Kuvattu 1.11.)

Saunan salaojakaivot paikallaan (Kuvattu 1.11.)

Tarkastuskaivot päätalon edustalla. (Kuvattu 1.11.)

Tarkastuskaivot päätalon edustalla. (Kuvattu 1.11.)

Isoja kiviä

Mikko ihailee maisemia.

Mikko ihailee maisemia.

Odotin tietoa, koska tontilla räjähtäisi, mutta sen sijana saimmekin tiedon että on jo räjähtänyt. Kävimme katsomassa miltä kuopassa nyt näytti. Tontilta oli kadonnut jo seitsämän kuormallista kiveä ja vielä kasassa oli jokunen kuormallinen lisää vietävänä. Kivet olivat kooltaan niin isoja, ettei niitä olisi pystynyt hyödyntämään tontilla ja maatöiden aikaan tontilta on kaivettu jo muutamia luonnon kiviä, joten tarvetta maisemointikivillekään ei ole.

Pum!

Pum!

Tontilla kuitenkin vielä pamahtaa, sillä kallion päälle suunniteltu saunarakennuksen sorapatja alue oli vielä räjäyttämättä. Sen jälkeen ei pitäisi enää räjähdellä ja saadaan rauhoitettua meidän tonttimme häiriötekijät suhteessa naapureihin.

Kivenpyörittäjän kylä.

Kivenpyörittäjän kylä.

Kasvimaa näkyy jo

Ketun multa levitetty kasvimaan alueelle pohjamaaksi.

Ketun multa levitetty kasvimaan alueelle pohjamaaksi.

Käväisimme nopeasti myös tänään tontilla katsomassa mihin asti maatöissä päästiin vielä eilisen käyntimme jälkeen. Multakasat oli levitetty kasvimaan alueelle ja nyt pystyi hyvin havaitsemaan koon puutarhalleni. Hieman alkoi jännittämään, josko kasvihuone ja kohopenkkini mahtunat alueelle.