Kaksi kuukautta meni hujahtaen. Ja saimme vihdoin poikkeamisluvan läpi. Se oli viimeinen ehto kaupassamme ja näin ollen olemme velvoitettuja ostamaan tontin tekemämme esisopimuksen mukaisesti. Kaupat on tehtävä viimeistään kaksi viikkoa siitä kun lupa on mennyt läpi. Haluaisin mennä tekemään kaupat saman tein, mutta olemme kuitenkin nyt ulkomailla. Tovi on siis vielä odotettava. Onneksi meillä on jo sovittuna kaupantekopäivä ja pankkiinkin on tehty jo ajanvaraus. Vielä muutama yö jonka jälkeen omistamme vihdoin virallisesti ensimmäisen tonttimme!
Avainsana: poikkeamislupa
Tapaaminen Siuntion kunnassa
Olimme sopineet tapaamisen Siuntion kuntaan jättääksemme rakennuslupa paperimme etuajassa sisään. Meillä on vielä poikkeuslupakin saamatta, mutta saimme kunnalta vinkkiä, että voimme jättää luvan jo nyt osittaisena sisään, jotta rakennustarkastaja voi jo tutustua suunnitelmiin. Hyvässä lykyssä rakennuslupa saatetaan myöntää piankin sen jälkeen kun poikkeuslupa on mennyt läpi.
Meillä oli mukana arkkitehtimme, joka osasi paremmin esitellä suunnitelmat rakennustarkastajalle. Tarkoitus oli käydä suunnitelmat läpi sekä katsoa että papereissa ei olisi puutteita.
Pääasiallisesti kaikki oli kunnossa ja vaikutti, ettei papereissa ollut muita puutoksia, mitkä jo tiesimmekin. Ainoa yllättävä asia oli se, että olimme tehneet vain yhden hakemuksen koko hankkeelle vaikka olisi tarvinnut tehdä kolme, yksi kullekkin rakennukselle. Perustelut tälle olivat mielestäni hyvät. Toisinaan projektit venyvät ja niistä saadaan valmiiksi vain esimerksiki päätalo ja autotalli jää rakentamatta. Tällöin kunta voi arkistoida paperit tämän yhden rakennuksen osalta kuitenkin kokonaisuutena. Tämä tarkoitti siis hieman vielä paperin pyörittelyä sekä lisää tulostuksia.
Siuntio vaatii rakennuslupaan seuraavat dokumentit
- Lainhuutotodistus (+kauppakirja)
- Kiinteistörekisteriote
- Virallinen karttaote
- Rakennuspiirrustukset
- Asemapiirros 1:500
- RH 1-lomake
- Tieliittymälupa
- Energiatodistus
- Naapurien kuuleminen
- Piirrustus ja rakennustapaselostus jätevesijärjestelmästä
- Hakemus liittymisestä kunnan vesiverkostoon
Rakennuslupa jäi osittaisena sisään kuntaan. Meiltä jäi vielä puutumaan naapurien kuulemiset, kauppakirja, energiatodistus, tieliittymälupa (ELY-keskus) sekä liittymähakemus vesiverkostoon. Lisäksi toimitamme vielä kuntaan lisää tulostuksia suunnitelmista, johtuen siitä, että hakemukset piti jättää kustakin rakennuksesta erikseen. Tarkoitus on toimittaa puuttuvat paperit heti, kun kaikki ne on saatu käsiin. Toivottavasti viimeisin lomake olisi kauppakirja, jonka saamme kuun lopussa kaupantekotilaisuuden yhteydessä. Ainoa, jota vielä epäilen pieneksi pommiksi on tuo tieliittymälupa. Mutta pidetään peukut pystyssä!
Lisäksi selvisi, että meidän tulee tiedottaa tontilla, että tontille on haettu rakennuslupaa. Käytännössä tämä oli vapaamuotoinen lappu, jossa kerrotaan mitä ollaan tekemässä sekä kehen voi olla tarvittaessa yhteydessä.
Poikkeamislupa
Tontti, jota olemme ostamassa sijaitsee rakennuskiellossa olevalla alueella. Rakennuskielto johtuu osayleiskaavan muutoksesta, joka ei kuitenkaan tule vaikuttamaan juurikaan alueeseen, missä tuleva tonttimme sijaitsee.
Teimme tonttikaupat ehdollisena niin, että meidän tulee saada ensin poikkeuslupa rakentamiselle. Poikkeamisluvan hakeminen sinällään ei vaadi paljoa paperityötä, mutta suunnitelmat talonpaikoista tuli olla jo lukittuna tässä vaiheessa.
Siuntio vaatii poikkeamislupaan seuraavat dokumentit
- Lainhuutotodistus(+ kauppakirja/esisopimus)
- Kiinteistörekisteriote
- Virallinen karttaote
- Asemapiirros 1:500
- Naapuerien kuuleminen
Koska kolme ensimmäistä dokumenttia saa suoraan kunnalta, jää ainoaksi tehtäväksi suunnitella asemapiirros, toimittaa esisopimus sekä kuulla naapureita. Naapureiden kuulemisenkin voisi ulkoistaa kunnalle (80 €:n hintaan / naapuri), mutta meidän tapauksessa pelkästään naapureiden kuulemisestä olisi tullut 560 €:n lovi budjettiin. Halusimme myös ottaa itse kontaktin uusiin naapureihimme, jotta tultaisiin tutuiksi. Oikeastaan vain yksi naapuri todella asuu naapurissamme, muut tontit ovat peltoa tai tyhjiä rakentamattomia tontteja. Läheistyimme naapureita kirjeiste saatekirjeellä, naapurien kuulemislomakkeella sekä asemapiirroksella.
Muutamaa naapuria oli hankalaa saada käsiksi. Toisen tiedot olivat salatut ja toinen taasen oli Nokia. Microsoft rytäkän takia heidän postinkulku ja työtehtävät olivat muuttuneet. Myöhemmin selvisi että posti ei ollut edes päätynyt oikean ihmisen pöydälle. Onneksi rupesin selvittämään asiaa. Kuitenkin liian myöhään. Nokian käsittelijä oli juuri jäämässä viikon lomalle, joka tarkoitti sitä että saisin lomakkeen takaisin vasta toukokuun lopussa allekirjoitettuna. Tämä viivytys vaikutti poikkeamisluvan jättämisen venymiseen eikä se loppuviimein ehtinyt 11.6. käytävään käsittelyyn vaikka sainkin jätettyä hakemuksen kunnalle 28.5. Harmi. Tämä tietäisi nyt kaksi kuukautta odottelua. Seuraava käsittely on vasta 13.8.