Niin vilahti taas viikko vauhdilla. Tässä kohtaa elellään marraskuun viimeistä viikkoa 23.-29.11. Neljätoista kuukautta sitten kaivuri kauhaisi ensimmäisen kuopsauksen. Tuntuu hurjalta, että kuitenkin niin ”vähän aikaa sitten” vasta alotettiin ja nyt meillä ollaan pikkuhiljaa siirrytty pintatöiden pariin. Alku viikosta askarreltiin vielä ateljeen puulattia valmiiksi, joka viikonlopulta jäi muutamaa neliöta vaille vajaaksi. Samalla tehtiin pieniä vesieristystöitä alta pois.

Valmista tuli!
Keskiviikkona mittailtiin talon tiiveyttä. Saatiimpahan taas yksi pakollinen byrokratiahömpötys tehtyä. Vaikka onhan se toki kiinnostavaa nähdä, kuinka tiiviiksi se talo on rakennettu. Meillä energiatodistukseen oli määriltelty vuotoluku 2, joka on kuulemma yleinen arvioluku. Totuus paljasti kuitenkin toista. Vaikka muutamia potentiaalisia vuotokohtia vielä oli (esim. ovet olisi voinut säätää vielä tiiviimmäksi, ja osa läpivienneistä oli vain teipattu uretaanin sijaan), lukema oli peräti 0,9. Eli todella hyvä. Ei kuitenkaan passiivitalon tasoa, mutta sitä ei tavoiteltukaan. Ilmatiiveysmittauksen kävi meillä tekemässä Tuulitutkan Valtteri. Mittaus oli hyvin nopea noin 10 minuutin mittainen operaatio, mutta tilkitsemiseen ja laitteiden pystyttämiseen meni tovi. Yhteensä noin tunnin verran.

Mittaus käynnissä.
Kaivolle rakennettiin kevyempi kaivonkansi vesivanerista sekä routamatosta. Meiltä Inkoon solumuovitehtaalle ei ollut kun 10 minuutin matka, niin saatiin eristysmateriaalit huokeaan hintaan. Tuuletukseen ostettiin vielä kapeaa 50 mm putkea ja päähän tulppa. Lopuksi putken päähän porattiin vielä muutamia reikiä tuuletuksen vuoksi. Toivottavasti riittää. Tälle kotitekoisellekin kannelle tuli hintaa kuitenkin noin 100 €, johtuen paksun vesivanerin kustannuksista. Onneksi sitä jäi vielä reippaasti yli, eli jatkoa ajatellen hieman ylimääräistä materiaalia on vielä varastossa uusiin projekteihin. Nyt voi kaivo jäädä talviteloille.
Loppuviikosta saatiin IKEAsta keittiöviikkojen aikaan ostettu keittiökalustetoimistus. Olisihan tuota toimitusta voinut hieman vielä pidentää, ku ei tuohon keittiöön nyt ihan vielä kalusteita asennella. Mutta ompahan sitten paikalla, kun sen hetki tulee. Vielä pitäisi palauttaa laatikoiden etulevyt takaisin, kun päädyimme siihen tulokseen, että teemme runkoihin oman näköisemme etulevyt.

Keittiönkaapit tuli!
Loppuviikosta saatiin taas lisävoimia. Päätimme käydä urheasti vaneriseinien käsittelyyn. Aihetta ollaan siirretty kokoajan eteenpäin ja eteenpäin, koska ensimmäiset kokeilutoli aikamoista kiroilua ja hermojen kiristelyä.
Päivä alkoi ensin seinien hionnalla. Sen jälkeen pinnat harjattiin tai imuroitiin ja lopuksi oli vuorossa käsittely. Vanerit käsiteltiin mestarin valkoöljyllä ja uutena tekniikkana päätettiin kokeilla telalla levittämistä. Yllätykseksi tekniikka taisikin nyt olla se oikea. Koska hommat edistyi mukavaa vauhtia eteenpäin. Öljyn annettiin tovi imeytyä puuhun ja lopuksi ylimääräinen öljy pyyhittiin kangasrätillä pois. Päivän jälkeen talossa oli aikamoiset höyryt!
Lämmitysjärjestelmän asennustyöt jatkuivat ja saimme vihdoin lattialämmityksen toimimaan kaikissa taloissa. Nyt ei tarvitse enää raksalämmittimiä huudattaa 🙂 Takalle kytkettiin samalla myös raitisilmaputki. Sitten kun vielä saataisiin vesitakan säädöt kuntoon ja aurinkokeräimet paikalleen, niin päästäisiin lämmittämään sähkön sijaan uusiutuvilla energiamuodoilla. Nyt kuitenkin hip hip hurraa sille, että talossa on lämmintä!

Laattalattian ja puun yhtymäkohta.
Ensi viikolla saatetaan aloitella jo laatoitustöitä eteisessä ja keittiössä. Tämä tarkoitti sitä, että laatan ja puulattian sauma tulisi nyt viimeistellä kuntoon. Asennusvaiheessa puulattian reuna jätettiin tarkoituksella suurpiirteiseksi, koska reuna oli tarkoitus sahata sirkkelillä tasaiseksi. No, se on nyt tehty. Samalla teimme vielä pientä tasoitusvalua puun ja laatan väliin jääneeseen kynnykseen. Makkarin pikkuvessalla saimme myös tehtyä väliseinärungon, mihin wc:n runko jää piiloon. Aika paljon siis kaikenlaista, vaikka näitä tunteja viikossa ei niin paljoa nykyään olekaan.

Pikkuvessan väliseinärunko.