Viimeiset raksaviikot 56-57

Niin vaan kävi ja blogi unohtui. Ollaan elelty nytten pari kuukautta uutukaisessa kodissa, mutta kaksi viimeistä raksaviikkoa (4.-17.4.) jäi purkamatta. Voinette vain kuvitella mitä ne sisälsi. Aivan älytöntä säätämistä, painamista, puunaamista ja sen semmoista. Kiirehän siinä meinas tulla vaikkei nyt toki silti kaikkia iltoja painettu itseämme viimeiseen pisaraan.

Viimeisillä viikoilla työmaalle tuli sähkäri ja putkari laittamaan viimeiset kalusteet paikalleen. Me koitettiin pysyä mukana ja tehdä kaikki valmiiksi heidän asennushommia varten. Sitten oli vielä viimeiset silikonit ja kaappien asennukset sekä tietenkin siivousta.

Hyvä että savet kerkesivät kuivumaan, kun sähkäri pyyhälsi jo tontille. Asennettiin rasiat, kytkimet ja säätimet. Heti tuli jotenkin ”oikeempaa”, kun sai yksityiskohtia seinille. Sähköjen kanssa kaikki meni aikas putkeen. Yksi pistorasia ei ottanut toimiakseen ja lopulta vikakin löytyi: naula oli katkaissut johdon keskelt katki!

12961576_1522913991348024_1232037765767277348_n

Saviseinän pinta primerointi vielä kuivui kun sähkäri oli kerinnyt asentamaan rasiat paikoilleen.

 

12933036_1523170494655707_3919148824805722784_n

No more roikkavalo! Hetki meni taas opetellessa, että sähköä tulee joka pistokkeesta ja joissain huoneissa toimii valotkin.

12974318_1523476707958419_55492047386282234_n

Lisää valoa! Yleisvalaistus on toteutettu lampunkannoilla ja filamentti ledilampuilla.

12924383_1523476701291753_4768486407064344878_n

Pantryyn väsättiin ledinauhalle lista, jotta valo saatiin suuntautumaan paremmin työtasoa kohti.

12933024_1523476724625084_8031572443780851828_n

Tiskipöydän kohdalla valoja piilotettiin smyygiin.

12919863_1523476767958413_6955840900255441981_n

Naps! Tästä ei sähkö hyppää yli.

Viimeisille viikoille oli sovittu käyminen myös putkarin kanssa. Saatiin vihdoin asennettua kylppärin suihku ja ilmastointiventiilit. Suihkun asentaminen aiheutti reilusti ylimääräisiä harmaita hiuksia.

Ensimmäinen toimitus viivästyi kun kontti, jossa suihkut tuli varastettiin. Seuraavassa toimituksessa oli väärä sekoittaja. Asentaessa huomattiin, että suihkun mukana toimitetut messinkiset peitelevyt on liian korkeat ja kiristys rengasta ei saanut paikalleen. No ei muuta kuin MacGyver hattuu päähän ja liimattiin kiristysholkit peitelevyjen taakse ja leikattiin sopivan kokoisesta messinkisestä holkista renkaat peittämään metalliputken, joka sinne väliin jäi killittämään. Ihan hyvä lopulta tuli!

943775_1523476754625081_514577799276701529_n

Olohuoneen ilmastointi ventiilit paikoillaan. Niihin sinisiin läpysköihin oli kyllä alkanut jo tottumaan. Tuossa näkyy myös olohuoneen yleisvalot.

12998709_1525009254471831_1579798225043741489_n

Suhku vihdoin paikalla!

12524221_1522913998014690_7073906536621391123_n

Huuva ja huipparikin saatiin asennettua.

Sitten alkoi looppukiri. Oli ainakin tuhat saumaa vielä vailla silikonia, keittiön ja vessojen laatikoita kokoamatta ja siivotakin vielä pitäisi.

12974524_1525337504439006_145861214394286130_n

Fuuu! Ai sen allaskaapin pitää olla vesitiivis? Ois ehkä laulattanut Feiniä eri tavalla jos ois alkujaan sen tiennyt.

13015461_1525337597772330_5593025613044084774_n

Vessan laatikot kasaan.

12961655_1525337674438989_7061840877288060597_n

Hieno laatikot tuli. Ja noi nupit on niin söpöt, vaikka vähän liukkaat märillä käsillä.

13010826_1525337567772333_2359313422261224947_n

Sili-silikoonia!

Siivous aloitettiin aika hyvissä ajoin, juuri ennen kuin putkari tuli asentamaan viimeisiä ilmastointi hommia. Muutamia projekteja seuraillessa moni on harmitellut loppusiivouksen hirveyttää. Joko täällä on tehokas emäntä tai asutaan likaisessa läävässä, mutta meillä siivois hujahti vähän siinä sivussa. Viimeisillä viikoilla koitettiin keskittyä siihen olennaiseen, jota talossa tarvittaisii asumiseen ja muuttotarkastuksen läpimenoon. Takka, pantry, eteinen, mankelihuone ja lasikuisti jäi kesken ennen muuttoa.

12931103_1523170151322408_1231881774091121697_n

Ätsii! Oli hieno hetki, kun sai vihdoin kuoria lattiat taas esille.

13007104_1525337531105670_621913006004765586_n

Nyt alkaa olla hommat muuttotarkastusta vaille valmiita.

13007099_1525337571105666_8276145849503822721_n

Näkymä keittiöstä kohti olohuonetta.

1936362_1525337694438987_2898291306592442931_n

Vähän fiilistelyä muuttovalmiista kodista.

Parin viikon puserrus tiivistyi muuttotarkastuspäivään. Käyttöönottokatselmuksessa käytiin läpi tiluksiaja, paikkoja ja muutamia korjattaviakin kohtia löytyi. Muuttolupa jäi kuitenkin saamatta, koska meiltä puuttui huoltokirja (jotka yleensä kysytään lopputarkastuksessa), parit pöytäkirjat (jotka yleensä kysytään lopputarkastuksessa), ristikkokuvion kopio ja yksi rakennusaikaisen muutoksen kuva (oma moka, siellä ne piirustuspinossa odotti selkämysiä). Vitutti ihan hirveesti.

Onneksi on noheva vastaavamestari! Me oltiin jo valmiita hyppäämään kaivoon, mutta hän ei lannistunut! Parit puhelinsoitot sinne ja tänne, paperipinkkojen hektistä pläräämistä ja jo suunnitelma ongelmanratkaisuksi oli valmis. RAM:mit löyty, ristikkokuvista olikin kopiot, puuttuvat pöytäkirjat saatiin kasaan ja illalla sitten täyteltiin huoltokirjaa.

Seuraavana aamuna suhattiin rakennusvalvontaan ja ulos tuli hymyilevä isäntä paperin kanssa, jossa luki: ”Ok.” Kaikki oli O.K.

12986930_1525863001053123_4832405959906801391_n

Advertisement

Raksaviikko 55 debriefing

Onneksi oli pääsiäinen ja saatiin jatkettua vielä viime viikonlopun urakkaa olohuoneen seinien parissa. Saatiin siis heti alkuviikkoon (28.3.-3.4.) olohuoneen toinenkin seinä valmiiksi, joten nyt jäljellä olisi enään iso makuuhuone, kylpyhuone, wc ja pieni pätkä käytävää.

IMG_6089

Vaneri taipui hienoksi Valantin huuvan kopioksi.

IMG_6088

Etukansi on irroitettava, niin saa asennuksen ja sitten joskus huollonkin tehtyä hienosti.

Käyttöönottotarkastuspäivä päätettiin 14.4., joten tällä viikolla piti prioriteetit pistää järjestykseen ja miettiä, milloin kukakin ehtii tulla tekemään kytkentöjä. Ilmastointitöitä ei pystytty tekemään loppuun, ennenkuin savihommat olisi valmiita. Myös liesituulettimen kiinnitykseen tarvitsi rakentaa tuulettimelle kupu. Tämä oltiin päätetty, että tehdään se itse. Saatiinkin se homma käyntiin onneksi tällä viikolla ja huuvan runko valmistui alkuviikosta.

IMG_6106

Makkari valmis!

IMG_6115

Mankelihuone, check!

Viikkoa jatkettiin taas rappailujen merkeissä ja loppuviikkoa kohden saatiinkin valmista. Iso makuuhuone, wc, kph ja meidän kutsuma mankelihuone (oikeastaan käytävä kylpyhuoneeseen) sai pohjarappauksen ja pintarappauksen tämän viikon aikana. Kylpyhuoneissa koettiin jännityksen hetkiä, kun vesieriste aiheutti saven kuivumiseen eri vauhtisuutta.

2016-04-01 14.44.58

Kylppärin seinien alaosat oli käsitelty vesieristeellä, jonka päällä oli ohut kerros saneerauslaastia tarttumapinnaksi. Toimi ihan ok, mutta kuivui oudosti.

2016-04-01 14.53.58

Mutta ei kun uutta kerrosta päälle!

IMG_6110

Valmista on, ja sitten jännityksellä odottamaan miten toinen kerros kuivuu.

Kylpyhuoneen puolella nimittäin vesieristys on nostettu vain noin 150 cm korkeuteen ja ensimmäisen rappauskerroksen jälkeen tuohon kohtaan ilmaantui kuin kahden eri värisen pinnan yhteentörmäys. Onneksi kuitenkin pintakerros tasoitti tämän täydellisesti. Kylpyhuoneessa ja wc:ssa käytettiin mustaa savea, kun taas muissa tiloissa käytettiin valkoisen ja harmaan saven sekoitusta. Musta käyttäytyi ja kuivui hieman hitaammin. Näistä tarkemmista teknisistä tarinoista on tarkoitus kirjoitella vielä ihan oma postaus. Malttia siis vielä.

IMG_6105

Makkareihin kattolistat laitettiin rappauksen jälkeen ja se vaati vielä vähän korjailuja.

Pikku makkareista puuttuneet kattorimat pistettiin paikalle ja emäntäkin pääsi pienen spatulan kanssa hommiin. Riman ja saven rajaan jäi nimittäin pienen pieni rako, joka tietenkin piti vielä korjata. Onneksi savi on armahtavaa sorttia eikä noistakaan töpöttelyistä ole enää mitään tietoa muille kuin tekijöille.

IMG_6103

Halkeilun korjailua varten sauma ensin kostutettiin ja sitten sienellä hiertämällä umpeen. Osa onnistui osa ei.

IMG_6111

Toinen korjailu testi, jossa saumaan lisättiin vähän savea ja sitten hierrettiin. Ei sit vissiin näin. Tuohon oikealle lensi hierrin voimasanojen saattelemana, eli hyvin kestää iskuja savirappaus!

Korjauksista puhuttaessa, pitänee mainita, ettei tämäkään homma mennyt ihan niinkuin strömsössä. Ohuen savikerroksen takia (oma diagnoosi) pintaan tuli miltei jokaisen levysauman kohtaan halkeamia, vaikka saumat oli tasoitettu ennen rappausta. Yritettiin tässä kohtaa vielä varovaisesti korjailla näitä saumoja, 50 %:lla menestyksellä. Kyllä niitä halkeamia vielä on ja tulee varmasti lisää, mutta kyllä niistä osa saatiin myös häivyteltyä sienen ja veden kanssa.

IMG_6113

Välillä täytyy pitää vähän hauskaa 🙂

Viikon päätteeksi alkoi savirappauksen viimeinen vaihe eli seinien toinen pesu. Pesun tarkoituksena on poistaa seinien pinnasta vielä irtonainen hiekka, ennen pinnan kovettamista tapettiliisterillä. Iso homma tämäkin. Isäntä ehti huiskia erittäin kuivaksi rutistetun sienen kanssa olohuoneen sekä makkarit valmiiksi. Vikalle kokonaiselle raksaviikolle jäisi siis vielä lisää pesuhuommia ja liisteröinnit. Tämän jälkeen homma olisi sillä selvä.

FullSizeRender

Yhden kohdan kun saa ”valmiiksi”, niin eikös se hetkessä muutu rojukasaksi.

Raksaviikko 54 debriefing

Parit rokulipäivät mahtui tälle viikolle (21.-27.3.), mutta muuten lätkittiinkin savea seinille minkä kerettiin. Viime viikon sunnuntain puuha-Petet puuhas niin kovasti, että maanantaille ei meinannut jäädä mitään paukkuja hommiin. Päiväunikshan se sitten loppuviimein meni. Kävästiin me hakemassa vielä ohjain tuloilman esilämmityspatteriin, joka oli unohtunut aikaisemmasta toimituksesta.

2016-03-25 13.40.34

Pikkumakkarin seinät valmiit?

IMG_6066

”Pitäskö sinne laittaa joku tällänen?”

Viikon aikana saatiin aikaiseksi molempien pikku makkareiden lopullinen pinta. Pikku makkareiden teon jälkeen, todettiin, että katon ja seinän yhtymäkohta ei jäänyt tarpeeksi kauniiksi perfektionistille. Puolisen tuumaa katon rajasta alas jätetty sauma näytti epätasaiselta ja raja savesta valkoiseen maaliin näytti liian isolta hypyltä. Joten päätettiin lisätä seuraaviin huoneisiin katon rajaan lista jota vasten saven saa rajattua tarkasti ja lisätä näihin makkareihin listat jälkikäteen.

Makkareiden jälkeen suunnattiin olohuoneen kimppuun. Ennen olohuoneen tekoa, ja sen aikana, saatiin aika mukavasti myös siivoiltua taloa sisältä. Pahveja ja kertyneitä säkkejä roudailtiin naapuri rakennukseen odottamaan roskispäivää.

IMG_6077

Aikaisemmissa huoneissa huomattiin, että savi ei tarttunut kovin hyvin maalin päälle (vaikka savimaalia olikin). Lopuissa huoneissa maalia hiottiin pois ja pinta karhennettiin.

2016-03-27 10.03.16

Savea seinälle, välillä painovoimaa uhmaten.

2016-03-27 10.31.02

Suunnilleen kolmen seinämetrin jälkeen savi alkoi olla tarpeeksi kuivunutta, jotta päästiin hiertämään. Yhdellä miehellä tässä olisi tullut kiire!

2016-03-27 11.07.31

Seinä kastellaan aina ennen uuden pätkän tekoa. Toimivimmaksi työtavaksi löytyi tälläinen metrin siivun tekeminen kerrallaan.

2016-03-27 11.56.33

Seinään viimeinen pala. Tässä huomaa miten savi kuivaa eritavalla tasoitteen ja levyn saumakohdassa. Saumat kuivuivat paljon muuta nopeammin, mikä hankaloitti tosi paljon hiertämistä.

2016-03-27 14.10.11

Hiertämisen odoteltiin hetki, että savi kuivui vielä ja lopuksi seinä pestiin sienellä takaiseksi.

2016-03-27 15.25.29

Päivä pulkassa. Tällä harjoituksen määrällä 6 tuntiset päivät oli aika sopivia.

Olohuoneen teossa virheistä oppineina kiinnitettiin tosiaan ensin katon ylälistat ja sen jälkeen käytiin vasta hommiin. Listoina käytettiin smyygien ylijäämärimaa, jotka olikin näppärästi jo käsitelty. Viikonloppuna ehdittiin rapata yksi olohuoneen pitkä seinä valmiiksi sekä rapata alus kerros toiseen puoleen. Onneksi meillä oli isojen seinäpintojen teossa apukäsi, muuten olis voinut rappaajaa väsymys iskeä, sillä aloitettu pinta pitää aina tehdä kokonaisuudessaan, mikäli haluaa välttyä näkyviltä rajoilta.

Tällä viikolla saatiin myös kaivoveden vesianalyysin tulokset. Meillä teetettiin laaja analyysi, jossa kaikki kohdat pysyivät viitearvojen puitteissa. Veden kovuus oli 2,1. Kunnallisvedessä se olisi ollut meidän alueella 1,6. Edellisessä asunnossa kalkkia oli kertynyt niin paljon, että päätettiin ottaa veden pehmentämiseen tarvittu suodatin. Koska tässä analyysissä ei ollut radonia mukana, saatiin suositus tehdä se vielä erikseen.

Raksaviikko 53 debriefing

Tämä viikko (14.-20.3.) alkoikin toisenlaisissa merkeissä. Ei mentykkään heti maanantaina raksalle, vaan pääsin noukkimaan savikurssilaisen juna-asemalta kotiin lepäilemään. Hommiin päästiin vasta tiistaina ja niitä painettiinkin taas normaaliin malliin sunnuntaihin asti. Savikurssin oppeja ainankin allekirjoittanut halusi päästä pian näkemään ja kokemaan omassakin kodossa, mutta ennen kuin siihen asti päästiin piti vielä monta rastia hoitaa alkuviikosta.

Alkuviikosta tapahtui myös yhtä jos toista jännää. Putkari kävi kiinnittämässä ilmastointikoneen esilämmityspatterin, joka on kytketty talon ympäri kiertävään maapiiriin. Sähkäri kävi jatkamassa viime viikkoisia ulkovalaisimia ja saatiinkin nyt valaisimet myös katoksiin paikalle.

IMG_5971

Maapiiri valmiina lähtöön! Eli noi ohkaset mustat putket menee maan alle josta saadaan kesällä vähän viilennettyä tuloilmaa ja talvella lämmitettyä.

IMG_5973

Hieman navetta henkinen terassin kattovalosarja.

Tiistaina tapahtui myös jotain aivan historiallista blogaajan elämässä. Meidät kutsuttiin nimittäin blogaajailtaan Byggmaxiin. Päästiin tutustumaan tarkemmin Byggmaxin konseptiin ja nikkaroitiin yhdessä puunkantoteline. Tutustuttiin myös muutamaan muuhun sisustus- ja rakennusblogaajaan. Erityisen hauskaa oli tavata vihdoin Suvi Ripaus Unelmapulveria -blogista, jonka kanssa ollaan paljon tsemppailtu puolin ja toisin projektejamme. Suvi kirjoitti erittäin kattavan postauksen illasta, jonka väsyneenä raksaajana vain linkitän tähän 🙂

Tapahtumassa esiteltiin uutuutena Junnikkalan terrassilaudat. Ne on harjattua ja pintakäsiteltyä kuusta. Niissä oli hyvä leveys (150 mm), näppärä kiinnitys systeemi (tulee mukana) ja neliöhinta vähän pienempi kuin lehtikuusessa. Mietityttämään jäi väri (aika kylmä harmaa) ja miten yksityiskohdat kuten reunat tai portaat saisi tehtyä tuosta laudasta, sivuissa kun on urat. Aihe on kuitenkin meille ajankohtainen, sillä terassiurakka häämöttää loppukesästä. Yksi rivi lisää budjetti-Exceliin.

10570314_1515109062128517_3462076976174083876_n

Illan aikaansaannos.

Vaikka edellisellä ja aikaisemmilla viikoilla oltiinkin tehty paljon smyygejä ja lattialistoja valmiiksi, oli meillä vielä muutama rasti tekemättä. Vessan ja kylpyhuoneen ovenkarmit sekä vaatehuoneeseen vievän oviaukon smyygit uupuivat. Näiden puuttuminen aiheutti samalla sen, että lattialistat ei näille seinille ollut päätynyt lainkaan. Peltisepältä käytiin noutamassa kylppärin ja vessan kynnykset, jonka jälkeen saatiin oven karmit paikalle. Ensimmäisen oven kanssa meinasi isännällä mennä hermot (perus), mutta toisen kanssa homma sujui jo leikiten (laserin avulla). Torstaina noudettiin viimeisiä smyygilautoja ja tarpeita savirappaukselle ja pistettiin soossit likoamaan yön yli.

IMG_5980

Hyvää yötä! Savi jätetään yön yli likoamaan, että vesi pääsee hyvin imeytymään laastiin. Eron huomaa tosi hyvin, yön yli lionnut laasti on paljon liukkaamman tuntuista.

Loppuviikosta päästiinkin siis näkemään ensimmäisiä saviseiniä ja isännän opintoviikonlopun taidonnäytteitä. Aluksi meni paljon aikaa  pelkästään listojen ja smyygien teippailuun. Smyygit ja listat toki voisi laittaa jälkikäteen, jolloin tämä välivaihe poistuisi, mutta nyt kun ne ovat paikallaan rappauksesta saa todella virtaviivaisen listojen kanssa eikä mitään pieniä rakoja jää näkyviin esim kierojen lautojen takia.

IMG_5990

Ihan ensimmäisenä piti tietenkin tehdä laastilauta, sellainen omaan käteen sopiva. Näihin ei kaupassa törmännyt, joko kaikki käyttää tähän tarkoitukseen isoa hierrintä tai sitten tekevät omansa.

 

IMG_6011

Tässä rappaillaan jo toista kerrosta. Seinä on kostutettu, jotta laasti tarttuisi paremmin. (Huomaa isännän manuaalinen Iburpofeiini, Peltorit nurinkurisesti ohimoilla.)

IMG_5992

Sitten hierretään. Tämä vaihe on hankala, koska se pitää ajoittaa oikein siten, että laasti on vähän kuiva mutta ei liian kuiva. Ohut savilaasti kuivaa vähän epätasaisesti, joka vielä hankaloitti tilannetta.

2016-03-19 16.44.47

Lopuksi pestään sienellä. Viimeistelytapoja on monia, me päädyttiin aika eleettömään ja sileään pintaa. Tietenkin se on sitten se kaikista työläin 🙂

Hommat aloitettiin huomaamattomimmasta huoneesta eli vaatehuoneesta. Siellä treenataan ja sitten tullaan kaapista ulos. Hienostihan se isäntä hoiti homman. Pieneen vaatehuoneeseen meni reilut kolme 25 kg säkkiä. Pieniin makkareihin tulee kulumaan 5 säkkiä. Kaiken kaikkiaan säkkejä taitaa olla 39 kpl, yhteensä 1000 kg verran. Huh.

IMG_6016

Pikkumakkareiden ensimmäiset kerrokset tehtiin yhdessä ja yllätys, hommat eteni tupla vauhtia!

Vaatehuoneen treenailun jälkeen pääsi myös emäntä apuun (Vähän jännitti, täytyy myöntää. Yleensä nämä hommat ei ole mulla sujunut kovin hyvin.). Vaatehuoneessa kun ei kaksi olisi mahtunut pyllistelemään. Viikon päätteeksi tehtiinkin sitten molemmat pienemmät makkarit (seinäpinta-alaltaan 28 m²) pohjustuskuntoon. Ensi viikolla sitten luvassa todennäköisesti vain rappausta, rappausta ja rappausta 🙂

IMG_6017

Hier, hier, hier!

Raksaviikko 52 debriefing

IMG_5962

Savirappauskurssin harjoitustöitä, aika maukas kattaus!

Viimeinen viikko ennen mystistä savikurssia Viron Moostessa (7.-13.3.). Alunperäinen suunnitelma oli pitää savirappaus workshop meidän talolla, mutta savilaastin toimittajamme Natural Building Companyllä ei ollut tarjota workshop aikoja niin nopeasti kuin toivoimme. He suositellivat savilaastifirma Saviukumajan omaa kurssia tulevana viikonloppuna. Isäntä pääsi sujauttamaan itsensä täynnä olevalle savirappauskurssille ( Lisää kurssista myöhemmin).

Vihdoin päästäisiin itse asiaan! Edelliset viikot on olleet pitkälti savirappauksen esivalmisteluja ja monet päivät on olleet nyhvertämisen vuoksi todella epäpalkitsevia ja osittain myös aika epätehokkaita.

Isäntä lähti savikurssille torstaina joka kesti koko loppu viikon, mutta alkuviikosta ehti vielä nakertamaan muutamia listoja ja muita pikkujuttuja ennen matkaa. Loput lattialistat pääsi paikalleen ja pantryyn tehtiin pieni laajennus laatoitukseen.

IMG_5841

Takan sähkörasiat kiinniteltiin saneerauslaastilla.

FullSizeRender

Huomaatko laattojen jatkot?

Päätettiin laskea pantryn toisen puolen kaapistoa 15 cm alemmas. Pantryn puolella on tarkoitus säilyttää mm. blenderi, mehustin, yleiskone ja muut härvelit. Koneet kun ovat aika korkeita, niin laskemalla tasoa saadaan sitten hieman ergonomisempi työasento siihenkin puuhaan. Laskettu taso myös avartaa pienehköä pantryä mukavasti. Tason korko on ollut hankala sen takia, että saman tason alle on tulossa pieni pakastin (vakio korkeus), mutta taso myös rajautuu ikkunoihin, jotka on 3 cm liian matalalla korotetun lattiavaluna takia (koska lautalattia). Nyt siis laitetaan muutama kaappi normaalikorkeuteen, jotta pakastin ei jää ihan ypöksi. Sitten loppu reilusti alemmaksi jotta tulee hyvä työergonomia. Ikkunoiden korko-ongelma korjaantuu vähän niinkuin siinä sivussa.

Laatathan oli tehty nyt siihen vanhaan oikeeseen korkoon ja pienelle pätkälle piti nyt jatkaa osa laatoista. Muutama laatta jouduttiin jatkamaan keskeltä, ja niistä tulee jäämään pieni kauneusvirhe pantryn muutamaan (no voi kauhee!) laattaan. Laattojen jatko toteutettiin valkoisella saumalaastilla, joka maastouttaa tuon kauneuspilkun ihan nätisti.

Tiistaina saatiin keittiön kaasukytkennät kondikseen. Eli ei muutakun kattilat ja padat porisemaan! Kaasuasennuksessa selvisi myös, että kaasukytkentä lieteen tarvitsee tilaa noin 4 cm lieden alapuolella. Meidän tasot on 21 mm koivuvaneria, jonka vuoksi joudutaan asentamaan uuni nyt hieman alemmas.

IMG_5835

Hamillinen aukko uunin päällä. Ei se liitäntä siellä uunin takana ottanut kuin sentin verran uunin takaosaan kiinni.

Tämän kun olisi hieman aikaisemmin tiennyt, olisi kaasulieden aukon voinut leikata tason takaosaan, jolloin kaasukytkentä olisi jäänyt uunin taakse, eikä uunin korkeutta olisi tarvinnut muuttaa. Koska uunin korkoa joutuu muuttamaan, se vaikuttaa uunin alla olevan laatikon etulevyn korkoon. Joudutaan siis askartelemaan se vielä uudestaan sekä yksi pieni soiro tason ja uunin yläreunan väliin. Keittiö, tutkimattomista mittamaista viimeisin! 

IMG_5843

Kaasupullo on näppärästi lasikuistin varastossa piilossa. Laitettiin lattiavalun yhteydessä suojattu kupariputki varastosta keittiöön. Varastossa kaasupullo on kätevä napata matkaan, kun sitä tarvitsee täyttää.

Kaasumiehen lisäksi tontilla pyörähti myös sähkäri. Isäntä valmisteli ulkovalojen pohjia sähkärille vielä ennen matkaa ja loppuviikosta oltiinkin saatu ulkoseinille meidän pienet huomaamattomat valaisimet paikalle.

IMG_5839

Ensimmäinen valo paikallaan. Olishan tuohon sellanen pieni siro RR23 värinenkin tyyliltään mennyt.

IMG_5838

MacGyver kävi kylässä ja teki korotuspalan valaisimelle salaojaputkesta. Random-laudoitus aiheutti päänvaivaa valaisimien kanssa, kun vain muutama mahtui päälilautojen väliin. Pistorasioiden kanssa oli parempi tuuri.

Keskiviikko päivä enteili jo tulevaa, kun savilaastilähetys saapui tontille. Rekka oli niin täynnä tavaraa, ettei se uskaltanut lähteä nousemaan meidän jyrkähköä tietä ylöspäin, joten kuorma purettiin tien alkupäähän. Siitä sitten omalla autolla pieni määrä kerrallaan ylös.

IMG_5847

Liukas ja märkä mäki sekä iso kuorma.

IMG_5850

Siinä sitä olisi 1000kg savea ensi viikon askareisiin.

Raksaviikko 49 debriefing

IMG_5759

Talosta ei ole ollut ulko kuvaa pitkään aikaan ja sininen ovikin jäi dokumentoimatta. Kevät aurinko on jo vähän alkanut harmaannuttamaan rautavihtrilliä, mutta vielä on matkaa lopulliseen sävyyn. Näillä keleillä on saatu jo ensimmäiset lämmitykset aurinkokeräimistäkin!

Tällä viikolla (15.-21.2.) puhaltelikin tontilla ihan uudet tuulet. Olipas kiva päästä vihdoin tekemään jo jotain muutakin, kun keittiön kaappien käsittelyä. Toki niitäkin vielä tässä rinnalla aina suditaan, mutta akuutti hätä kaappien valmistumisesta saatiin kuitenkin viime viikolla valmiiksi.

 

IMG_5705

Listaa vaille valmis paneelikatto. Lennossa vaihdettiin vielä toisen lampun paikkaa.

IMG_5703

Pitkiä paneeleja laitellessa välillä tarvitsee vähän apukättä.

Alku viikosta aloiteltiin sitten kylpyhuoneen ja pikkuvessan katon paneloinnista. Täytyy sanoa, että ihan vähän fuskattiin, kun ostettii tässä kohtaa ensimmäinen valmiiksi käsitelty tuote raksalle. Kattopaneelit oli siis valmiiksi valkolakattu ja kas kummaa, lensi muuten aika vauhdilla laudat paikalleen, kun ei tarvinnut kun suoraan paketista sahan kautta kattoon ampua. Vähän kyllä hävettää tämmöisiä mennä edes paljastamaan täällä blogin puolella 😉

IMG_5723

Smyygilautojen käisttelyurakka. Tai aika nopsaahan tollasen kasan Osmoilee.

Aikamoista nysväämistä on myös ollut. Osaksi keittiön osien asettelussa, mutta myös savirappaukseen valmistautumisessa. Savirappaus tehdään meillä aivan viimeisenä, eli listat ja smyygit pitäisi olla valmiina. Nyt ollaankin tehty testivärjäilyjä smyygeihin ja loppuviikosta saatiin aikaiseksi myös smyygilautojen käsittely. Ajattelimme ensin käyttää lipeää smyygin käsittelyyn, koska lattiassakin on tuota lipeää, joka hieman harmaantaa puun syitä. Tämän jälkeen tarkoitus oli laittaa Osmon kuusivaha, joka vaalentaa puuta. Loppumetreillä päädyttiin kuitenkin muuttamaan mieltä ja laitetttiin pelkästään tuota Osmon kuusivahaa pintaan. Ensi viikolla käydään sitten askartelemaan niitä paikallee.

IMG_5724

Liukuoven karmien liimailuja. Tuohon tulee vielä levennyslista kylkeen, niin saadaan 92 seinään tarkoitettu karmi koko 125 seinän levyiseksi.

Smyygien lisäksi ollaan mallailtu loppujen liukuovien karmeja paikalleen. Kantavan väliseinän paksuus oli hieman Eclissen liukuoven ovenkarmeja paksumpi, joten näitäkin päästiin vielä sumplimaan miten ne rakennetaan. Mutta mitäpä ei tuo mieheni ratkaisisi. Kyllä tämäkin tästä vielä. Kärsivällisyyttä ja kädentaitoja.

IMG_5742.JPG

Pantryn  hyllyjä. Tämä on ”kodari” osuus, eli hyllyllä on tarkotus kuivailla isompia asitoita ja säilyttää pyykinpesutarvikkeita.

IMG_5714

Hellan viereen jäi pieni kaistale tyhjää ja siihen väkerrettiin tälläinen säylityskolo. Siinä on sitten paikka vaikka pyyhteelle. 

Pantryn puolelle asenneltiin myös muutama hylly paikalleen, koska ne kiinnitettiin seinään, johon olisi tarkoitus laittaa yksi liukuovista. Ei haluttu ottaa sitä riskiä, että porataan vahingossa liukuoveen reikä 😀

IMG_5745

Isompien ovien kanssa oli hyvä olla apulainen.

IMG_5756

Tarkkaa hommaa ja silti joka oven syvemmälle jäävä kannatin piti mitata uusiksi, jotta saatiin ovi menemään oikeaan syvyyteen.

IMG_5751

”Mahtuu, mahtuu!”

Ja liukuovista puhuttaessa, saatiinhan me tosiaan loput neljä paikoilleen. Enään puuttuu kaksi väliovea, jotka kuuluvat vessan ja kylpyhuoneen oviksi. Pitäisi nekin tässä pikkuhiljaa hankkia, kun karmit pitää olla paikallaan, ennen savirappauksen tekoa.

IMG_5735

Savilaasteja testissä, siniharmaata, alkeaa ja mustaa. Siniharmaasta ja valkoisesta on tarkoitus sekoittaa hieman vaaleampi harmaa.

IMG_5738

Hyvälle tuoksuu vaikka tekniikka on ihan hakusessa. Onneksi tulevilla viikoilla pääsee ammattilaisten oppiin.

IMG_5743

Vasemmalla siniharmaa ja oikealla 50/5o siniharmaa ja valkea. Vaaleammalla sävyllä mennään.

Tällä viikolla on taas visa laulanut, kun viimeistelyhommat etenee. Savimaalia tarvittiin vielä hitusen, että saadaan katot kuntoon, ja Rakennusapteekista käytiin noutamassa yleisvalaisimet valmiiksi sähkäriä varten. Myös savirappauksen teko lähenee ja siihenkin liittyen otettiin askeleita tarjousten merkeissä. Hankittiin muutama säkki vielä testivärejä, että saadaan kokeiltua sopiiko värit isoinakin pintoina meidän taloon. Tällä hetkellä suunnitteilla on ollut siniharmaa yleistiloihin ja musta kylpyhuonetiloihin. Jännä nähdä miltä värit näyttää isoina pintoina tiloissa.