Kaksi kuukautta takana

Joskus käy näköjään näin. Olin kirjoitellut öhm… 2,5 kk sitten postauksen talteen ja se jäi vain kuvia vaille, että sen olisi saanut myös ulos tuutista. No nyt on mennyt toinen 2 kk. Joskos sen nyt vaikka saisi. Pitänee kirjoitella kuulumisia näköjään myös kesäkuukausilta. Sehän olis jo 4,5 kk kohta sisäänmuutosta! Mutta nyt siis kesäkuun puolenvälin tunnelmiin.

Eilen vietettiin 2 kk päivää uudessa talossa. Eipä meillä mitään juhlallisuuksia tietenkään ollut, mutta huomasimpahan vasta, kun joku kyseli että kauan me ollaan jo asuttu täällä. Ihanaa on ollut, voitte vain kuvitella. No niin ihanaa mitä keskeneräisyydessä ja raksarojunkeskellä voi olla. On se silti oma koti ja ehkä kaikista parasta, että kahden asunnon välillä ramppaaminen on nyt loppunut.

13151823_1532387960400627_6432335541023443929_n

Kylpyhuoneeseen ja pikku vessaan tilattiin isot peilit.

Raksalla on tapahtunut aikamoinen hitaus maksimus, mutta se lienee aivan normaalia. Ja hyvähän se on välillä höllätä. Päätalon osalta ollaan edetty sen verran, että kylpyhuoneisiin saatiin tilattua peilit (peilin lamppujen asennukset odottelevat vielä sähkäriä) sekä takkaa vietiin roppakaupalla eteenpäin. Isäntä hitsaili yhtä jos toista rautakankea ja lopuksi alkoi laatoitustyö. Hommat kuitenkin tyssäsi lopulta siihen, että laattoja oltiin tilattu 3 pakettia liian vähän. Ei oltu osattu arvioida sitä, että takassa on enemmän rälläköitäviä laattoja, kuin kokonaisia. Nyt siis takka odottaa vielä viimeisiä palasia sekä penkkiosaa, joka rakennetaan lattialaudoista. Kyseiset laatat olivat siis tilaustuotetta, ja odottelun myötä tyssäsi tämä projekti tyystin. Sen jälkeen kun laatat oli noudettavissa, meillä oli tietenkin täysi hönkä jo muissa projekteissa.

13151703_1532388463733910_57766045827509470_n

Hitsauspuuhissa.

13164341_1532387990400624_5287060701373947594_n

Kaulurin paikka on takkasydämen ja harkkojen välissä.

13177861_1532389367067153_4277148553042016793_n

Myös takan päälle hitsattiin kaulus huoltoluukkua varten. Huoltoluukun pelti tilattiin peltisepältä.

13173778_1532387940400629_5180269960664202144_n

Sitten alkoi laatoitustyöt.

13133154_1532387947067295_9077574754389277880_n

Pitkälle edettiin, kunnes laatat loppuivat. Pääty ja katto jäi vaille laattoja.

Screenshot 2016-08-27 16.51.05

Saumauksen värin pohdintaa. Vihreää vaiko mustaa?

Ja hei hetkonen! Pantry taitaa muuten olla nyt valmis! Vain yksi lista puuttuu oven päältä, mutta muuten on hyllyt ja tasot asennettu sekä käsitelty. Jopa sokkelitkin löytyy. Pantrysta tuli muuten aivan äärimmäisen hieno ja todella funktionaalinen. Tykkään! Vaikka suunnitelmissa tämä tuntui hyvältä ja järkevältä, niin käytännössä on vielä parempi. Erityisesti pyykkihuollon liittäminen samaan tilaan oli näppärä ja tilaa säästävä ratkaisu.

13139359_1532387967067293_3756008513663546181_n

Tässä vasta tasot paikallaan ja ensimmäiset hyllyt. Valmiista tuotoksesta ei ollakkaan ehditty ottamaan räpsyä.

Screenshot 2016-08-27 16.50.36

Tässä astetta siistimmässä tilanteessa.

Myös ”mankelihuoneeseen” saatiin tilattua kaapiston rungot. Mietittiin ensin Kontio Living malliston kaapistoja, mutta koska tässä vaiheessa ollaan alettu syynäämään budjettia aika tarkasti, rungot tilattiinkin Hämeenlinnan ylijäämävarastolta. Isäntä tekee luonnollisesti ovilehdet näihinkin, jahka puusepänverstaaseen saadaan kunnon pelit ja vempeleet. Nyt eletään tovi avohyllyköillä. Myös se huoneen nimikkoesine, mankeli, odottelee omalle paikalle pääsyä, koska kaapisto vaatii hieman vahvikkeita tuohon osaan.

Screenshot 2016-08-27 16.50.52

Myös pieniä jämähommia ehtii aina tehdä silloin tällöin. Tässä kaunis Puruksen lattiakaivo. Laatat odottivat vain laittajaansa.

Screenshot 2016-08-27 16.51.21

Kylpyhuoneeseen muutti myös muutama viherkasvi.

Kesän lähestyessä me ollaan siirrytty sisätöistä lähemmäs ulkotilaa. Laitettiin lasikuisti kuntoon eli tyhjennettiin se kaikesta ryönästä sekä laatoitettiin lattia. Samassa tilassa on myös suljettava varasto. Laatoitus jatkuu aina sinne puolelle asti. Varaston puolella piti myös tilkitä levysaumat ja pistää maalia pintaan. Valmista tuli, vain hyllyt puuttuu. Tästä tilasta tulee myös ulkovaatteiden walk-in closet. Nätit ”city”-vaatteet voidaan pitää sitten tuvan puolella.

13346606_1542847426021347_5334415726082334251_n

Pohjan tasoituksia.

13413600_1542847469354676_4000779630508807137_n

Yhessä hujauksessa homma oli jo valmis. Uudet hiirivahdit Helmi ja Hertta tarkastaa laatua.

Näyttökuva 2016-08-27 kello 16.52.54

Myöhemmin kesällä terassille ehti muuttaa yhtä jos toista viherkasvia.

Autotalli pääsi tässä viimeisten viikkojen aikana syyniin ja kamat lensi pihalle myös sieltä. Samat tasoitustyöt tehtiin täällä, mitä lasikuistin varastossa sekä maalattiin pinta Biofarbenin Sisustusmaalilla. Sähkäri käväsi tekemässä vielä ennen lomiaan sähköt autotalliin ja samalla saatiin tilaan valoa! Kuinka hienoa onkaan ottaa sähkö talon sisältä eikä esim sähköpääkeskuksesta. Raksaajan pieniä iloja!

13432385_1542847336021356_2810328778881988751_n

Siitä se taas lähtee.

13432320_1542847332688023_6175325984472702488_n

Uusi maali testissä. Ensimmäistä kerrosta levitellään.

13346952_1542847359354687_3616484182066728959_n

Valmista tuli ja valotkin toimii!

Näyttökuva 2016-08-27 kello 16.59.16

Lopuksi autotallin puolelle rakennettiin vielä hylly. Runkopuut ostettiin uutena, mutta hyllyt hyödynnettiin visakatteista, jotka oli jäänyt katon teosta ylimääräiseksi. Säästö se on pienikin säästö.

Emännällä on multasormi yllättäen syyhynnyt. Tilattiin 15 kuution multakuorma pihaan ja joitain pensaita ja perennoita onkin jo saatu kaivettua maahan. Hyötyviljelyksillekin saatiin pieni kasvulaatikko kyhättyä rakentamisesta jääneistä ylijäämätavaroista (raudoitusverkko ja ulkovuorilaudan pätkät). Vielä kun jaksaisi vähän ahertaa, että saisi loputkin viime syksyllä nostetut kasvit omiin penkkeihin, vaikka vain väliaikaisiin. Malttia malttia ja kaikki aikanaan.

Näyttökuva 2016-08-27 kello 16.59.51

Multaa ja ensimmäisten perennapenkkien sommittelua.

Näyttökuva 2016-08-27 kello 16.59.02

Raksajämistä rakennettu viljelylaatikko.

Seuraavaksi projektilistalla onkin viherkaton ja terassien rakentaminen. Viherkatto hommat alkaa olemaan nyt niin pureskeltu, että viimeisenä silauksena tavattiin vielä alan eksperttia Taina Suoniota ja saatiin henkinen leima sille, että suunnitelmat sekä omat tutkimukset ovat kohdillaan. Materiaalit on kasvualustaa (aka multaa) vaille tontilla, myös terassilaudat odottelee vain tekijäänsä. Ensin kuitenkin tehdään katot, ettei terassit saisi pahasti huutia. Viherkatosta ajattelimme kirjoitella useamman osan sarjan.

Advertisement

Raksaviikko 55 debriefing

Onneksi oli pääsiäinen ja saatiin jatkettua vielä viime viikonlopun urakkaa olohuoneen seinien parissa. Saatiin siis heti alkuviikkoon (28.3.-3.4.) olohuoneen toinenkin seinä valmiiksi, joten nyt jäljellä olisi enään iso makuuhuone, kylpyhuone, wc ja pieni pätkä käytävää.

IMG_6089

Vaneri taipui hienoksi Valantin huuvan kopioksi.

IMG_6088

Etukansi on irroitettava, niin saa asennuksen ja sitten joskus huollonkin tehtyä hienosti.

Käyttöönottotarkastuspäivä päätettiin 14.4., joten tällä viikolla piti prioriteetit pistää järjestykseen ja miettiä, milloin kukakin ehtii tulla tekemään kytkentöjä. Ilmastointitöitä ei pystytty tekemään loppuun, ennenkuin savihommat olisi valmiita. Myös liesituulettimen kiinnitykseen tarvitsi rakentaa tuulettimelle kupu. Tämä oltiin päätetty, että tehdään se itse. Saatiinkin se homma käyntiin onneksi tällä viikolla ja huuvan runko valmistui alkuviikosta.

IMG_6106

Makkari valmis!

IMG_6115

Mankelihuone, check!

Viikkoa jatkettiin taas rappailujen merkeissä ja loppuviikkoa kohden saatiinkin valmista. Iso makuuhuone, wc, kph ja meidän kutsuma mankelihuone (oikeastaan käytävä kylpyhuoneeseen) sai pohjarappauksen ja pintarappauksen tämän viikon aikana. Kylpyhuoneissa koettiin jännityksen hetkiä, kun vesieriste aiheutti saven kuivumiseen eri vauhtisuutta.

2016-04-01 14.44.58

Kylppärin seinien alaosat oli käsitelty vesieristeellä, jonka päällä oli ohut kerros saneerauslaastia tarttumapinnaksi. Toimi ihan ok, mutta kuivui oudosti.

2016-04-01 14.53.58

Mutta ei kun uutta kerrosta päälle!

IMG_6110

Valmista on, ja sitten jännityksellä odottamaan miten toinen kerros kuivuu.

Kylpyhuoneen puolella nimittäin vesieristys on nostettu vain noin 150 cm korkeuteen ja ensimmäisen rappauskerroksen jälkeen tuohon kohtaan ilmaantui kuin kahden eri värisen pinnan yhteentörmäys. Onneksi kuitenkin pintakerros tasoitti tämän täydellisesti. Kylpyhuoneessa ja wc:ssa käytettiin mustaa savea, kun taas muissa tiloissa käytettiin valkoisen ja harmaan saven sekoitusta. Musta käyttäytyi ja kuivui hieman hitaammin. Näistä tarkemmista teknisistä tarinoista on tarkoitus kirjoitella vielä ihan oma postaus. Malttia siis vielä.

IMG_6105

Makkareihin kattolistat laitettiin rappauksen jälkeen ja se vaati vielä vähän korjailuja.

Pikku makkareista puuttuneet kattorimat pistettiin paikalle ja emäntäkin pääsi pienen spatulan kanssa hommiin. Riman ja saven rajaan jäi nimittäin pienen pieni rako, joka tietenkin piti vielä korjata. Onneksi savi on armahtavaa sorttia eikä noistakaan töpöttelyistä ole enää mitään tietoa muille kuin tekijöille.

IMG_6103

Halkeilun korjailua varten sauma ensin kostutettiin ja sitten sienellä hiertämällä umpeen. Osa onnistui osa ei.

IMG_6111

Toinen korjailu testi, jossa saumaan lisättiin vähän savea ja sitten hierrettiin. Ei sit vissiin näin. Tuohon oikealle lensi hierrin voimasanojen saattelemana, eli hyvin kestää iskuja savirappaus!

Korjauksista puhuttaessa, pitänee mainita, ettei tämäkään homma mennyt ihan niinkuin strömsössä. Ohuen savikerroksen takia (oma diagnoosi) pintaan tuli miltei jokaisen levysauman kohtaan halkeamia, vaikka saumat oli tasoitettu ennen rappausta. Yritettiin tässä kohtaa vielä varovaisesti korjailla näitä saumoja, 50 %:lla menestyksellä. Kyllä niitä halkeamia vielä on ja tulee varmasti lisää, mutta kyllä niistä osa saatiin myös häivyteltyä sienen ja veden kanssa.

IMG_6113

Välillä täytyy pitää vähän hauskaa 🙂

Viikon päätteeksi alkoi savirappauksen viimeinen vaihe eli seinien toinen pesu. Pesun tarkoituksena on poistaa seinien pinnasta vielä irtonainen hiekka, ennen pinnan kovettamista tapettiliisterillä. Iso homma tämäkin. Isäntä ehti huiskia erittäin kuivaksi rutistetun sienen kanssa olohuoneen sekä makkarit valmiiksi. Vikalle kokonaiselle raksaviikolle jäisi siis vielä lisää pesuhuommia ja liisteröinnit. Tämän jälkeen homma olisi sillä selvä.

FullSizeRender

Yhden kohdan kun saa ”valmiiksi”, niin eikös se hetkessä muutu rojukasaksi.

Raksaviikko 54 debriefing

Parit rokulipäivät mahtui tälle viikolle (21.-27.3.), mutta muuten lätkittiinkin savea seinille minkä kerettiin. Viime viikon sunnuntain puuha-Petet puuhas niin kovasti, että maanantaille ei meinannut jäädä mitään paukkuja hommiin. Päiväunikshan se sitten loppuviimein meni. Kävästiin me hakemassa vielä ohjain tuloilman esilämmityspatteriin, joka oli unohtunut aikaisemmasta toimituksesta.

2016-03-25 13.40.34

Pikkumakkarin seinät valmiit?

IMG_6066

”Pitäskö sinne laittaa joku tällänen?”

Viikon aikana saatiin aikaiseksi molempien pikku makkareiden lopullinen pinta. Pikku makkareiden teon jälkeen, todettiin, että katon ja seinän yhtymäkohta ei jäänyt tarpeeksi kauniiksi perfektionistille. Puolisen tuumaa katon rajasta alas jätetty sauma näytti epätasaiselta ja raja savesta valkoiseen maaliin näytti liian isolta hypyltä. Joten päätettiin lisätä seuraaviin huoneisiin katon rajaan lista jota vasten saven saa rajattua tarkasti ja lisätä näihin makkareihin listat jälkikäteen.

Makkareiden jälkeen suunnattiin olohuoneen kimppuun. Ennen olohuoneen tekoa, ja sen aikana, saatiin aika mukavasti myös siivoiltua taloa sisältä. Pahveja ja kertyneitä säkkejä roudailtiin naapuri rakennukseen odottamaan roskispäivää.

IMG_6077

Aikaisemmissa huoneissa huomattiin, että savi ei tarttunut kovin hyvin maalin päälle (vaikka savimaalia olikin). Lopuissa huoneissa maalia hiottiin pois ja pinta karhennettiin.

2016-03-27 10.03.16

Savea seinälle, välillä painovoimaa uhmaten.

2016-03-27 10.31.02

Suunnilleen kolmen seinämetrin jälkeen savi alkoi olla tarpeeksi kuivunutta, jotta päästiin hiertämään. Yhdellä miehellä tässä olisi tullut kiire!

2016-03-27 11.07.31

Seinä kastellaan aina ennen uuden pätkän tekoa. Toimivimmaksi työtavaksi löytyi tälläinen metrin siivun tekeminen kerrallaan.

2016-03-27 11.56.33

Seinään viimeinen pala. Tässä huomaa miten savi kuivaa eritavalla tasoitteen ja levyn saumakohdassa. Saumat kuivuivat paljon muuta nopeammin, mikä hankaloitti tosi paljon hiertämistä.

2016-03-27 14.10.11

Hiertämisen odoteltiin hetki, että savi kuivui vielä ja lopuksi seinä pestiin sienellä takaiseksi.

2016-03-27 15.25.29

Päivä pulkassa. Tällä harjoituksen määrällä 6 tuntiset päivät oli aika sopivia.

Olohuoneen teossa virheistä oppineina kiinnitettiin tosiaan ensin katon ylälistat ja sen jälkeen käytiin vasta hommiin. Listoina käytettiin smyygien ylijäämärimaa, jotka olikin näppärästi jo käsitelty. Viikonloppuna ehdittiin rapata yksi olohuoneen pitkä seinä valmiiksi sekä rapata alus kerros toiseen puoleen. Onneksi meillä oli isojen seinäpintojen teossa apukäsi, muuten olis voinut rappaajaa väsymys iskeä, sillä aloitettu pinta pitää aina tehdä kokonaisuudessaan, mikäli haluaa välttyä näkyviltä rajoilta.

Tällä viikolla saatiin myös kaivoveden vesianalyysin tulokset. Meillä teetettiin laaja analyysi, jossa kaikki kohdat pysyivät viitearvojen puitteissa. Veden kovuus oli 2,1. Kunnallisvedessä se olisi ollut meidän alueella 1,6. Edellisessä asunnossa kalkkia oli kertynyt niin paljon, että päätettiin ottaa veden pehmentämiseen tarvittu suodatin. Koska tässä analyysissä ei ollut radonia mukana, saatiin suositus tehdä se vielä erikseen.

Raksaviikko 53 debriefing

Tämä viikko (14.-20.3.) alkoikin toisenlaisissa merkeissä. Ei mentykkään heti maanantaina raksalle, vaan pääsin noukkimaan savikurssilaisen juna-asemalta kotiin lepäilemään. Hommiin päästiin vasta tiistaina ja niitä painettiinkin taas normaaliin malliin sunnuntaihin asti. Savikurssin oppeja ainankin allekirjoittanut halusi päästä pian näkemään ja kokemaan omassakin kodossa, mutta ennen kuin siihen asti päästiin piti vielä monta rastia hoitaa alkuviikosta.

Alkuviikosta tapahtui myös yhtä jos toista jännää. Putkari kävi kiinnittämässä ilmastointikoneen esilämmityspatterin, joka on kytketty talon ympäri kiertävään maapiiriin. Sähkäri kävi jatkamassa viime viikkoisia ulkovalaisimia ja saatiinkin nyt valaisimet myös katoksiin paikalle.

IMG_5971

Maapiiri valmiina lähtöön! Eli noi ohkaset mustat putket menee maan alle josta saadaan kesällä vähän viilennettyä tuloilmaa ja talvella lämmitettyä.

IMG_5973

Hieman navetta henkinen terassin kattovalosarja.

Tiistaina tapahtui myös jotain aivan historiallista blogaajan elämässä. Meidät kutsuttiin nimittäin blogaajailtaan Byggmaxiin. Päästiin tutustumaan tarkemmin Byggmaxin konseptiin ja nikkaroitiin yhdessä puunkantoteline. Tutustuttiin myös muutamaan muuhun sisustus- ja rakennusblogaajaan. Erityisen hauskaa oli tavata vihdoin Suvi Ripaus Unelmapulveria -blogista, jonka kanssa ollaan paljon tsemppailtu puolin ja toisin projektejamme. Suvi kirjoitti erittäin kattavan postauksen illasta, jonka väsyneenä raksaajana vain linkitän tähän 🙂

Tapahtumassa esiteltiin uutuutena Junnikkalan terrassilaudat. Ne on harjattua ja pintakäsiteltyä kuusta. Niissä oli hyvä leveys (150 mm), näppärä kiinnitys systeemi (tulee mukana) ja neliöhinta vähän pienempi kuin lehtikuusessa. Mietityttämään jäi väri (aika kylmä harmaa) ja miten yksityiskohdat kuten reunat tai portaat saisi tehtyä tuosta laudasta, sivuissa kun on urat. Aihe on kuitenkin meille ajankohtainen, sillä terassiurakka häämöttää loppukesästä. Yksi rivi lisää budjetti-Exceliin.

10570314_1515109062128517_3462076976174083876_n

Illan aikaansaannos.

Vaikka edellisellä ja aikaisemmilla viikoilla oltiinkin tehty paljon smyygejä ja lattialistoja valmiiksi, oli meillä vielä muutama rasti tekemättä. Vessan ja kylpyhuoneen ovenkarmit sekä vaatehuoneeseen vievän oviaukon smyygit uupuivat. Näiden puuttuminen aiheutti samalla sen, että lattialistat ei näille seinille ollut päätynyt lainkaan. Peltisepältä käytiin noutamassa kylppärin ja vessan kynnykset, jonka jälkeen saatiin oven karmit paikalle. Ensimmäisen oven kanssa meinasi isännällä mennä hermot (perus), mutta toisen kanssa homma sujui jo leikiten (laserin avulla). Torstaina noudettiin viimeisiä smyygilautoja ja tarpeita savirappaukselle ja pistettiin soossit likoamaan yön yli.

IMG_5980

Hyvää yötä! Savi jätetään yön yli likoamaan, että vesi pääsee hyvin imeytymään laastiin. Eron huomaa tosi hyvin, yön yli lionnut laasti on paljon liukkaamman tuntuista.

Loppuviikosta päästiinkin siis näkemään ensimmäisiä saviseiniä ja isännän opintoviikonlopun taidonnäytteitä. Aluksi meni paljon aikaa  pelkästään listojen ja smyygien teippailuun. Smyygit ja listat toki voisi laittaa jälkikäteen, jolloin tämä välivaihe poistuisi, mutta nyt kun ne ovat paikallaan rappauksesta saa todella virtaviivaisen listojen kanssa eikä mitään pieniä rakoja jää näkyviin esim kierojen lautojen takia.

IMG_5990

Ihan ensimmäisenä piti tietenkin tehdä laastilauta, sellainen omaan käteen sopiva. Näihin ei kaupassa törmännyt, joko kaikki käyttää tähän tarkoitukseen isoa hierrintä tai sitten tekevät omansa.

 

IMG_6011

Tässä rappaillaan jo toista kerrosta. Seinä on kostutettu, jotta laasti tarttuisi paremmin. (Huomaa isännän manuaalinen Iburpofeiini, Peltorit nurinkurisesti ohimoilla.)

IMG_5992

Sitten hierretään. Tämä vaihe on hankala, koska se pitää ajoittaa oikein siten, että laasti on vähän kuiva mutta ei liian kuiva. Ohut savilaasti kuivaa vähän epätasaisesti, joka vielä hankaloitti tilannetta.

2016-03-19 16.44.47

Lopuksi pestään sienellä. Viimeistelytapoja on monia, me päädyttiin aika eleettömään ja sileään pintaa. Tietenkin se on sitten se kaikista työläin 🙂

Hommat aloitettiin huomaamattomimmasta huoneesta eli vaatehuoneesta. Siellä treenataan ja sitten tullaan kaapista ulos. Hienostihan se isäntä hoiti homman. Pieneen vaatehuoneeseen meni reilut kolme 25 kg säkkiä. Pieniin makkareihin tulee kulumaan 5 säkkiä. Kaiken kaikkiaan säkkejä taitaa olla 39 kpl, yhteensä 1000 kg verran. Huh.

IMG_6016

Pikkumakkareiden ensimmäiset kerrokset tehtiin yhdessä ja yllätys, hommat eteni tupla vauhtia!

Vaatehuoneen treenailun jälkeen pääsi myös emäntä apuun (Vähän jännitti, täytyy myöntää. Yleensä nämä hommat ei ole mulla sujunut kovin hyvin.). Vaatehuoneessa kun ei kaksi olisi mahtunut pyllistelemään. Viikon päätteeksi tehtiinkin sitten molemmat pienemmät makkarit (seinäpinta-alaltaan 28 m²) pohjustuskuntoon. Ensi viikolla sitten luvassa todennäköisesti vain rappausta, rappausta ja rappausta 🙂

IMG_6017

Hier, hier, hier!

Raksaviikko 40 debriefing

Laattaviikot jatkuu 14.-20.12.! Tuntuu, että laattojen laittamista on ihan mahdottomasti, ei vielä edes puolessa välissä (ja sitten joskus vielä sauna!) Mutta toisaalta valmista tulee kokoajan pala palata ja etenemisen näkee hyvin.

12369032_1489626058010151_1308772500703327250_n

Viimeinen ja v****maisin palanen pantryn lattiaa.

12360381_1489626064676817_8245553359155834974_n

Ei tullut salonkikelpoista, mutta onneksi jää kaapin alle. Kaivon edessä on ihan järkky kaato ja osa laatoista olisi pitänyt varmaan leikata kolmioiksi, että ei olisi jäänyt hyppyreiksi.

 

12341212_1489853714654052_7532344047833637679_n

Viimeisten laattojen jäkeen päästiin saumaamaan. Saumaus on laatoituksen paras osa (varsinkin eka pesu), kun pinnasta tulee yhtenäinen.

Alku viikon iltoina tehtiin kaikkea silppua, kuten laatat pantryn kaivon ympärille, pikku-vessan tasoitus vesieristystä varten, keittiön seinien kipsilevyjen saumojen tasoitus laatoitusta varten, lattia saumausta ja pantryn seinien vesieristys.

Maaurakoitsija kävi katsomassa vuotavaa kokoamiskaivon pohjaa ja päätettiin täräyttää sinne säkillinen sementtiä tukkeeksi. Lattialämmityksellä oli vähän ilmavaivoja ja lämpöjärjestelmän toimittaja kävi ilmaamassa lattialämmityksen uusiksi. Nyt taas lämpöä riittää, ja sadevedet menee oikeaan osoitteeseen. Meillä on kallioinen tontti ja joudumme varmaan vielä muutaman kerran noiden sadevesien kanssa puljaamaan keväämmällä.

Viikon kohokohta oli tietenkin laatoitushommat!

12376695_1491244631181627_591155299160517882_n

Taas lähtee! Koska kaappien taakse ei tulee laattaa, niin lähdettiin suoraa oikealta korkeudelta ja leikatuilla laatoilla (toisin kuin pesuhuoneessa).

10489700_1491244637848293_3946359826877773974_n

Näkymä pantryn seinään keittiöstä.

12373229_1491244654514958_7392711296733547734_n

Viimeistä laatta viedään. Pantryn vastaikkainen seinä tuli myös laatasta.

12366390_1491244674514956_1141337179174592046_n

Keittiön seinä alussa. Tässä tuleva lieden kohta.

12314084_1491244691181621_487915112837039302_n

Aukon ylittämiset on ärsyttäviä ja liukuoven kanssa tukipuun laittaminen oli vielä lisähaaste.

IMG_5491

Päästiin yli ja ympäri. Reunalista korjaa laatoittajan virheet.

IMG_5496

Suurin osa hukasta tulee pystysaumoista. Niistä jää aina joku ärsyttävä 3,5 cm, jota ei voi käyttää mihinkään muuhun paikkaan.

Tällä viikolla jatkettiin myös keittiön suunnittelua. Keittiön kaappien väri ja materiaali on vaihtunut suunnilleen joka kerta kun sitä ollaan tarkemmin mietitty. On ollut puuta ja harmaata ja valkoista. Kaupan valmiit ovet ja tasot tuntuu tylsiltä ja muovisilta. Nyt on menossa havumetsänvihreä kausi. Eikun prototyyppaaman!

12390910_1489626028010154_86653154432491174_n

Työtason korkeuden prototyyppailya.

12360221_1491244727848284_253238374749818456_n

Keittiön kaappien värin testailua. Vertailukohtana takan laatta. Tässä kuvassa laatta näyttää tosi siniseltä, mut on sellanen sinisen vihree.

IMG_5493

Petsin kanssa ois ihan ok käyttää gummi-hanskoja. Saunassa lähti.

 

Raksaviikko 38 debriefing

Joulukuu tulla jolkuttaa. Ja niin se todellisuus aikataulusta realisoituu, siis se ettei joulua nyt ihan oikeasti tulla viettämään  uudessa kodissa. Olihan tämä tiedossa jo muutama kuukausi sitten, mutta nyt sen näkee oikeasti. Aikoinaan heitetty vitsi “jouluksi kotiin” perustui oikeastaan vaan siihen, että talvella on tasan yksi mahdollinen etappi valmistumiselle ja se on luonnollisesti joulu. Tuo vuodenaika milloin muutenkin on aivan mahdottoman kiire. No mutta se nyt siitä, me muutetaan sitten kun muutetaan. Eiköhän se kuitenkin alkuvuotta ole.

Screenshot 2015-12-30 09.48.11.png

Mutta mitäs tällä viikolla (30.11.-6.12.) tapahtuikaan? No ainankin se, että takassa roihuaa nyt tuli! Kuinka hienoa. Nyt voidaan alkaa pienentämään sähkölaskua polttamalla tulta takassa. Tosin hieman kuivemmat kelit olisi kyllä suotavat, että takkapuut eivät olisi aivan vettyneitä kokoajan.

2015-11-30 22.02.34.jpg

Katon öljyäminen käynnissä. Ensin öljy telattiin kattoon ja hetken päästä ylimääräiset pyyhittiin pois. Ei tarttenut mennä tällä(kään) viikolla salille.

12313872_1486875688285188_4995871580150748820_n

Ihan lopuksi öljytyt seinät ja katto kuivahiottiin karhunkielellä.

12316183_1486875661618524_7090616654308716083_n

Valkoöljykäsitelty keittiö valosalla.

Ollaan ahkerasti käyty pimeyttä uhmaamassa raksalla. Maanantaina käytiin levittelemässä yksi öljykerros vaneripintaan ja tiistaina kiillotettiin.

12316505_1487289058243851_127057028219658806_n

Viistetasoitus tehtiin kolmessa osassa. Ihan ensin lattian viereen tehtiin 5 cm leveä oikeassa korossa oleva kohta ja pariin otteeseen levennettiin tasoitusta.

Valmisteltiin myös laattoitustöitä sen verran, että tehtiin muutamaan otteeseen oikaisevaa valua keittiön ja puulattian saumakohtaan. Lattiaa valaessa ei menneet laskut ihan oikein. Lauta- ja kaakelilattiat jäi 7 mm eri korkoihin. Ratkaistiin se niin, että tehtiin vino tasoitus 2 metrin matkalta. Koko laatoitettavaa aluetta ei voitu tasoittaa, koska ikkunoiden korkojen kanssa olisi tullut ongelmia.

12341173_1486875721618518_4300065615175387752_n

Ensin pohjalle laitettiin ohut kerros lattiatasoitetta, jotta vesieristettä ei mene niin paljon.

12314111_1488134414825982_1377455476894425324_n

Muovipussi on valmis, eikun laatoittamaan!

Pantryn puolella tehtiin myös tasoitusvalu vesieristettä varten. Vesieristyksetkin ehdittiin roiskimaan seinille.

12310611_1487480491558041_4559757998949708002_n

Ensimmäisen varvin kanssa nysväämistä. Alimmainen laattarivi laitetaan sitten lattialaattojen asentamisen jälkeen.

12346334_1487482974891126_5086355791428436137_n

Laattaa lentää seinälle kahteen pekkaan nopeasti.

12308424_1487480614891362_7558122803822332188_n

Valmis seinä!

Perjantaina aloitettiin sitten laatoitustyöt. Kylppäriin alkoi nousta laattaa seinälle toisensa jälkeen. Laatoituksen patterni on luovasti lainattu Donovan Hill Architects’ien D-Housesta. Koko talon kaikki valkoiset laatat tulee samalla patternilla.

IMG_5434

The plan.

Aluksi vähän jännitti, miten hankala se on latoa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen se meni tosi vaihdikkaasti.

12295489_1486857868286970_2934016145404115879_n

Porsliinia, porsliinia. Seinäpyttyjen istuin osat. Ja ompa painavia, toivottavasti seinä kestää.

12311242_1486857834953640_4885206793286265243_n

Vaimon toiveesta leveät pesualtaat.

Saksasta tilatut wc-porsliinit saapuivat tällä viikolla (liki kaksi kk tilauksesta). Onneksi tilattiin tuotteet ajoissa (lokakuun alussa). Meillähän pyttyjä asennellaan varmaankin vasta tammikuun loppupuolella, joten kiirus ei ollut. Ompahan kuitenkin tilattu. Uskoisin, että tilaus olisi tullut nopeammin, mikäli emme olisi tilanneet tuotteita, joita ei löytynyt varastosta. Tilaamalla Saksasta säästettiin meidän tuotteilla noin kolmanneksen. Toki monet tuotteet olivat sellaisia, joita ei Suomesta olisi edes saanut.

12347629_1488134381492652_2108975183486182820_n

Takka sai ylleen takin palovillasta. Eristyksen tarkoitus on pitää enemmän lämpöä takassa ja suojata takan kuorta lämpeämiseltä.

12299286_1488134404825983_7283425833476736158_n

Ikkunoiden mukana tuli aikoinaan mummon kalsarin väriset tulpat, näytti vähän hassuilta. Vihdoin saatiin aikaiseksi hakea valkoiset ja saatiin reiät umpeen.

Raksaviikko 37 debriefing

Niin vilahti taas viikko vauhdilla. Tässä kohtaa elellään marraskuun viimeistä viikkoa 23.-29.11. Neljätoista kuukautta sitten kaivuri kauhaisi ensimmäisen kuopsauksen. Tuntuu hurjalta, että kuitenkin niin ”vähän aikaa sitten” vasta alotettiin ja nyt meillä ollaan pikkuhiljaa siirrytty pintatöiden pariin. Alku viikosta askarreltiin vielä ateljeen puulattia valmiiksi, joka viikonlopulta jäi muutamaa neliöta vaille vajaaksi. Samalla tehtiin pieniä vesieristystöitä alta pois.

12246641_1485393668433390_3152882222384971383_n

Valmista tuli!

Keskiviikkona mittailtiin talon tiiveyttä. Saatiimpahan taas yksi pakollinen byrokratiahömpötys tehtyä. Vaikka onhan se toki kiinnostavaa nähdä, kuinka tiiviiksi se talo on rakennettu. Meillä energiatodistukseen oli määriltelty vuotoluku 2, joka on kuulemma yleinen arvioluku. Totuus paljasti kuitenkin toista. Vaikka muutamia potentiaalisia vuotokohtia vielä oli (esim. ovet olisi voinut säätää vielä tiiviimmäksi, ja osa läpivienneistä oli vain teipattu uretaanin sijaan), lukema oli peräti 0,9. Eli todella hyvä. Ei kuitenkaan passiivitalon tasoa, mutta sitä ei tavoiteltukaan. Ilmatiiveysmittauksen kävi meillä tekemässä Tuulitutkan Valtteri. Mittaus oli hyvin nopea noin 10 minuutin mittainen operaatio, mutta tilkitsemiseen ja laitteiden pystyttämiseen meni tovi. Yhteensä noin tunnin verran.

12295301_1485543841751706_444529100230104906_n

Mittaus käynnissä.

Kaivolle rakennettiin kevyempi kaivonkansi vesivanerista sekä routamatosta. Meiltä Inkoon solumuovitehtaalle ei ollut kun 10 minuutin matka, niin saatiin eristysmateriaalit huokeaan hintaan. Tuuletukseen ostettiin vielä kapeaa 50 mm putkea ja päähän tulppa. Lopuksi putken päähän porattiin vielä muutamia reikiä tuuletuksen vuoksi. Toivottavasti riittää. Tälle kotitekoisellekin kannelle tuli hintaa kuitenkin noin 100 €, johtuen paksun vesivanerin kustannuksista. Onneksi sitä jäi vielä reippaasti yli, eli jatkoa ajatellen hieman ylimääräistä materiaalia on vielä varastossa uusiin projekteihin. Nyt voi kaivo jäädä talviteloille.

Loppuviikosta saatiin IKEAsta keittiöviikkojen aikaan ostettu keittiökalustetoimistus. Olisihan tuota toimitusta voinut hieman vielä pidentää, ku ei tuohon keittiöön nyt ihan vielä kalusteita asennella. Mutta ompahan sitten paikalla, kun sen hetki tulee. Vielä pitäisi palauttaa laatikoiden etulevyt takaisin, kun päädyimme siihen tulokseen, että teemme runkoihin oman näköisemme etulevyt.

IMG_5399

Keittiönkaapit tuli!

Loppuviikosta saatiin taas lisävoimia. Päätimme käydä urheasti vaneriseinien käsittelyyn. Aihetta ollaan siirretty kokoajan eteenpäin ja eteenpäin, koska ensimmäiset kokeilutoli aikamoista kiroilua ja hermojen kiristelyä.

Päivä alkoi ensin seinien hionnalla. Sen jälkeen pinnat harjattiin tai imuroitiin ja lopuksi oli vuorossa käsittely. Vanerit käsiteltiin mestarin valkoöljyllä ja uutena tekniikkana päätettiin kokeilla telalla levittämistä. Yllätykseksi tekniikka taisikin nyt olla se oikea. Koska hommat edistyi mukavaa vauhtia eteenpäin. Öljyn annettiin tovi imeytyä puuhun ja lopuksi ylimääräinen öljy pyyhittiin kangasrätillä pois. Päivän jälkeen talossa oli aikamoiset höyryt!

2015-11-30 21.29.25.jpg

Lämmitysjärjestelmän asennustyöt jatkuivat ja saimme vihdoin lattialämmityksen toimimaan kaikissa taloissa. Nyt ei tarvitse enää raksalämmittimiä huudattaa 🙂 Takalle kytkettiin samalla myös raitisilmaputki. Sitten kun vielä saataisiin vesitakan säädöt kuntoon ja aurinkokeräimet paikalleen, niin päästäisiin lämmittämään sähkön sijaan uusiutuvilla energiamuodoilla. Nyt kuitenkin hip hip hurraa sille, että talossa on lämmintä!

Screenshot 2015-12-30 09.23.41

Laattalattian ja puun yhtymäkohta.

 

Ensi viikolla saatetaan aloitella jo laatoitustöitä eteisessä ja keittiössä. Tämä tarkoitti sitä, että laatan ja puulattian sauma tulisi nyt viimeistellä kuntoon. Asennusvaiheessa puulattian reuna jätettiin tarkoituksella suurpiirteiseksi, koska reuna oli tarkoitus sahata sirkkelillä tasaiseksi. No, se on nyt tehty. Samalla teimme vielä pientä tasoitusvalua puun ja laatan väliin jääneeseen kynnykseen. Makkarin pikkuvessalla saimme myös tehtyä väliseinärungon, mihin wc:n runko jää piiloon. Aika paljon siis kaikenlaista, vaikka näitä tunteja viikossa ei niin paljoa nykyään olekaan.

2015-11-28 19.35.12.jpg

Pikkuvessan väliseinärunko.