Aloitimme vuoden 2015 puhisten tarjouspyyntölomakkeen ja tiedostojen kanssa. Pystytysporukalle olisi P-I-A-N saatava tarjouspyynnöt menemään, jos yhtään kuvittelemme asuvan ensi jouluna uudessa kodissa. Vastaavan mestarin kanssa treffattiin loppiaisaamuna ja käytiin urakkaohjelma vielä läpi. Kaksitoista sivua tekstiä, ehtoja, rajoja ja sen semmoisia. Onneksi pohja oli olemassa, mutta silti tätä oltiin väkerretty jo ennen joulua, eikä vieläkään ollut valmista.
Palaverin jälkeen homma oli kuitenkin loppumetreillä. Tämän lisäksi pitäisi kerätä vielä pohjapiirrustukset, rakennepiirrustukset sekä tehdä piirros urakkarajasta. Vastaava lupasi lisätä pakettiin työturvallisuussuunnitelman, asiakirjaluettelon, urakkatarjouksen ja urakkatarjouspyyntölomakkeen. Me kasasimme kylkeen neljätoista sivua liitteitä (lähinnä arkkitehti ja rakennesuunnittelijan piirroksia).
Meidän pystytysurakka käsittää talon suojaan säältä ulkoverhouksineen (ei käsittelyä). Tämän lisäksi pyydämme erillisurakoina väliseinien sekä seinien levytyksen. LVIS-urakat pidämme tyystin erillään, kuin myös lattiavalun tekemisen. Itse olemme tekemässä pintoja mahdollisimman paljon.
Tarjoukset lähtivät 12 eri urakoitsijalle. Kolmelta saimme lopun viimein tarjoukset. Muutama sanoi suoraan, ettei ehdi. Loput eivät edes viitsineet vastata.
Vaikka kuvittelimmekin olevan todella hyvin valmistautuneita tarjouspyynnön kanssa, jouduimme vielä täydentämään tietoja useaan otteeseen. Päädyimme myös poistamaan tarjouksesta pellityksen, sillä sen arviointi oli monille kovin hankalaa. Tai se olisi nostanut urakkahintaa kohtuuttomasti.
Hintoja saa vielä hetken pyöritellä ja miettiä plussia ja miinuksia. Yksi tarjoajista taitaa tippua kuitenkin jo heti kättelystä pelistä pois. Tarjous oli nimittäin tuplasti kalliimpi, kuin keskimmäinen tarjous.
Torstaina käydään tapaamassa kunnan rakennustarkastajaa tontilla. Hän mittaa vielä talojen paikat ja sen jälkeen palaveerataan vastaavan kanssa ja teemme strategian pystytysporukan tapaamisiin.
Pian tehdään päätöksiä!