Raksaviikko 7 debriefing

Sataa sataa ropisee.

Sataa sataa ropisee.

Viime viikosta jäi märät muistot. Tuntui että satoi satoi ja vielä vähän lisää. Todellisuudessa sadetta taisi olla oikeasti vain keskiviikkona, jolloin sitä tulikin ihan reippahasti. Tällöin ei tainnut edes pystyttäjät olla vilustuttamassa itseään tontilla. Perjantai oli Vappu, joten rakennuspuuhia ehdittiin tekemään pääasiallisesti vain kolmena päivänä viime viikolla

Asuinrakennuksen yksityiskohtia.

Asuinrakennuksen yksityiskohtia.

Pystyttäjillä oli työn alla päätalon päätykolmioiden muotoilu sekä tuulensuojalevyjen viimeistely koolauksin. Wisa-kate ehdittiin saada jo räystäskourujen alle tulevaan kohtaan aivan katon reunaan (yllä oleva kuva). Seuraavalla viikolla Wisa-kate saadaan varmasti myös asuinrakennuksen katolle. Katolle tulevat pellitykset olivat saapuneet myös loppuviikosta tontille ja pääsimme näkemään valitsemamme harmaan sävyn. Kyseessä on nyt ensimmäisiä asioita, jotka tulevat jäämään näkyviin 🙂

Putket tulivat alkuviikosta saunalle.

Putket asennettin alkuviikosta saunalle.

Putkiurakoitsija tuli tekemään ensimmäiset putkivedot saunalle. Se tarkoitti myös sitä, että meillä jatkuisi eristehommat. Paraskin puhuja, minulla oli työn alla balettiharrastukseni kevätnäytökset ja rakkaalla miehelläni oli työn alla ne eristyshommat. Saunalle siis saatiin toinen eristekerros valmiiksi, jonka latominen ei ollutkaan yhtään niin yksinkertaista kuin ensimmäisen. Eristeiden sisällä kulkevat lattiakaivot ja putket aiheuttivat sen, että miltei jokaisen styroxin sai muotoilla omaan muotoon. Nyt on kuitenkin sekin homma valmis ja voidaan siirtyä seuraavaan taloon!

Toinen eristyskerros valmis!

Toinen eristyskerros valmis!

Viikko loppui kuitenkin hieman ikävämmissä merkeissä. Olimme siivoamassa asuinrakennusta rakennusjätteestä ensi viikkoa silmällä pitäen. Tarkoitus olisi päästä asentamaan ensimmäinen kerros lattiaeristeitä nimittäin. Sateen takia lattialla oli kuitenkin aika lailla vettä. Mikko käväsi alapohjassa katsomassa miltä siellä näyttää ja ikäväksemme huomasimme, että lattia oli murtunut yhdestä kohdasta. Iso kimpale ontelolaatan betonia oli tipahtanut alas. Mitäköhän nyt?

Mitä tähän nyt sanoisi..

Mitä tähän nyt sanoisi..

Advertisement